TALOUSARVIOALOITE 715/2003 vp

TAA 715/2003 vp - Minna Sirnö /vas ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen taiteilija-apurahavuosien määrän nostamiseen

Eduskunnalle

Taide on kautta aikojen elänyt taiteenrakastajien tukemana. Menneitten vuosisatojen mesenaatteja on kuitenkin tänään vaikea löytää kulttuuriamme rahoittamaan. Ei myöskään harvinainen kielemme, omaleimainen kulttuurimme ja vähälukuinen kansamme luo todellista pohjaa kaupallistuneelle tai ylikansalliselle kulttuurituotannolle. Siksi yhdentyvässä Euroopassa ja pienentyvässä maailmassa julkinen tuki kulttuurille on tärkeämpää kuin koskaan.

Me suomalaiset arvostamme aikaisempien vuosikymmenten menehtyneitä mestareitamme ja luomme omaa identiteettiämme näiden mestareiden varaan. Jotta myös tulevaisuudessa meillä on oman aikamme mestareita ihailtavaksi, meidän on varmistettava, että myös tänään on eläviä taiteilijoita.

Eläviä taiteilijoita ei kuitenkaan ole, elleivät mahdollisuudet työskennellä, elää tai vaikkapa sairastaa ja jäädä ansaitulle eläkkeelle ole olemassa myös taiteen ammattilaisille. Esittämällämme määrärahalla on tarkoitus nostaa taiteilijaprofessoreiden viroista ja valtion taiteilija-apurahoista annetun lain (734/1969) mukaisten valtion taiteilija-apurahavuosien määrä hallituksen esittämästä 445:stä 470:een.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2004 talousarvioon momentille  29.90.51 lisäyksenä 738 000 euroa taiteilija-apurahavuosien määrän nostamiseen.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2003

  • Minna Sirnö /vas
  • Anne Huotari /vas
  • Outi Ojala /vas
  • Pentti Tiusanen /vas
  • Jaakko Laakso /vas
  • Unto Valpas /vas
  • Iivo Polvi /vas
  • Erkki Virtanen /vas
  • Mikko Kuoppa /vas
  • Matti Kauppila /vas
  • Kari Uotila /vas
  • Suvi-Anne Siimes /vas
  • Martti Korhonen /vas