TALOUSARVIOALOITE 718/2006 vp

TAA 718/2006 vp - Markku Laukkanen /kesk ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen perustienpitoon Kaakkois-Suomen tiepiirissä

Eduskunnalle

Perustienpitoon talousarvioesityksessä esitetty rahoitus vuodelle 2007 on alhaisin viiteen vuoteen. Pudotusta vuoteen 2006 verrattuna on 14 miljoonaa euroa. Vähennys kohdistuu perustienpidon alueinvestointeihin. Kymenlaakson kaltaisessa maakunnassa, jossa liikenteen merkitys tuotantotoiminnan osana on korostunut, liikenteenhoidon vaikeudet heijastuvat koko maakunnan toimintaan ja hyvinvointiin.

Tiestön hoidosta ja ylläpidosta ei voida tinkiä, vaan vähintään nykyinen tieverkon palvelutaso on säilytettävä. Tiestön ylläpidon puolella on päinvastoin tarvetta lisärahoitukseen, jotta tieverkon rapistuminen voidaan pysäyttää. Lisäpainetta aiheuttaa tienpidon yleinen hintatason nousu, pitkälti öljytuotteiden hintojen nousun seurauksena.

Alueinvestointien alhainen rahoitustaso on yhdyskuntien kehittämisen jarru. Alueinvestoinnit ovat pienehköjä, yleensä kustannusarvioltaan 0,2—1,0 milj. euroa, liittymien parantamisia, kevyen liikenteen järjestelyjä ja vastaavia kohteita. Jos niitä ei voida toteuttaa, haitat kohdistuvat niin elinkeinoelämään kuin pysyvän asutuksen elinkelpoisuuteen ja koulu- ja työmatkojen turvallisuuteen.

Kaakkois-Suomen tiepiirin perustienpidon rahoitustarve vuodelle 2007 ilman valtakunnallisia teemahankerahoituksia on vähintään 60 miljoonaa euroa. Tämä rahoitustaso mahdollistaa tiepiirin alueella 6 miljoonan euron alueinvestointirahoituksen, jolla summalla pystytään edes välttävästi vastaamaan maakuntien liikennejärjestelmäsuunnitelmien toteutusodotuksiin.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2007 talousarvioon momentille  31.24.21 lisäyksenä 7 000 000 euroa Kaakkois-Suomen tiepiirille perustienpidon rahoitukseen.

Helsingissä 22 päivänä syyskuuta 2006

  • Markku Laukkanen /kesk
  • Pentti Tiusanen /vas
  • Reijo Paajanen /kok
  • Kimmo Tiilikainen /kesk
  • Anneli Kiljunen /sd
  • Sinikka Hurskainen /sd
  • Pekka Kuosmanen /kok
  • Seppo Lahtela /kesk
  • Sirpa Paatero /sd
  • Jyri Häkämies /kok
  • Valto Koski /sd
  • Antero Kekkonen /sd