TALOUSARVIOALOITE 72/2003 vp

TAA 72/2003 vp - Klaus Hellberg /sd 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen yhdyskuntien vesihuoltotoimenpiteisiin Uudellamaalla

Eduskunnalle

Uudenmaan ympäristökeskuksen alueella on noin 100 000 asukasta järjestetyn vesihuollon ulkopuolella. Asukastiheys ja rakentamispaine ovat suuria Uudenmaan maaseudulla etenkin työssäkäyntietäisyydellä suurimmista taajamista. Maaseudun vaikeiden vesihuolto-ongelmien ratkaiseminen uudistuneen vesihuoltolainsäädännön edellyttämällä tavalla edellyttää jatkossa valtion aktiivista osallistumista hankkeiden suunnitteluun ja toteutukseen.

Esimerkiksi Uudenmaan ympäristökeskuksen alueella on haja-asutuksen vesihuoltotoimenpiteiden investointitarpeeksi arvioitu noin 7 milj. euroa vuodessa. Luonnon olosuhteista johtuen Itä-Uudenmaan maaseudun vesihuolto-ongelmat ovat poikkeuksellisen suuria, sillä monin paikoin pohjaveden fluoridi- ja radonpitoisuudet ylittävät juomavedelle asetetut terveydelliset laatuvaatimukset, eikä EU:n tukia ole juurikaan tällä alueella käytettävissä. Uudenmaan ympäristökeskuksella on v. 2003 käytettävissä 0,5 milj. euroa avustuksiin yhdyskuntien vesihuoltotoimenpiteisiin, mutta tarve olisi noin 2,6 milj. euroa, josta haja-asutuksen osuus on 2,1 milj. euroa.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2004 talousarvioon momentille  30.51.31 lisäyksenä 2 100 000 euroa yhdyskuntien vesihuoltotoimenpiteisiin Uudenmaan ympäristökeskuksen alueella.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2003

  • Klaus Hellberg /sd