Viimeksi julkaistu 19.1.2021 15.17

Talousarvioaloite TAA 72/2015 vp Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä kantatien 54 parantamiseen välillä Tammela—Hollola (5 000 000 euroa)

TimoHeinonenkokym.

Eduskunnalle

Liikennemäärien lisääntyessä ja idän liikenteen korostuessa Suomen poikittaisyhteyksien merkitys kasvaa. Raskaan liikenteen kuljetusten määrä kantatiellä 54 on jo nyt merkittävä. Tieyhteys on elinkeinoelämän kannalta hyvin tärkeä kuljetusreitti ja sen toimivuus on olennainen tekijä myös koko Riihimäen seudun elinkeinoalueiden toimivuudelle. 

Kantatiellä 54 tarvittavat toimenpiteet liittyvät muun muassa ohituskaistojen rakentamiseen, liittymäjärjestelyihin ja kevyen liikenteen olosuhteiden parantamiseen. Yhteyden kehittäminen tavoitetilaan edellyttää vuonna 2013 valmistuneen kantatien 54 Tammela—Hollola kehittämisselvityksen mukaan 104 miljoonan euron investointeja (Maku-indeksi 157,5). Ensimmäisen toteutusvaiheen kustannusarvio on 37 miljoonaa euroa. Kiireellisimmät korjauskohteet sijaitsevat Lopen kirkonkylän — Riihimäen kaupungin ja Hausjärven Oitin välisellä osuudella. 

Tämä aloite on tehty yhteistyössä Hämeen liiton ja Hämeen vaalipiirin kansanedustajien kanssa. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 5 000 000 euroa momentille 31.10.77 kantatien 54 parantamiseen välillä Tammela—Hollola ja lisää momentin perusteluihin maininnan, että hankkeelle myönnetään 37 000 000 euron tilausvaltuus. 
Helsingissä 9.10.2015 
TimoHeinonenkok
PäiviRäsänenkd
Aino-KaisaPekonenvas
Sirkka-LiisaAnttilakesk
TarjaFilatovsd
MarttiTaljakesk