TALOUSARVIOALOITE 721/2001 vp

TAA 721/2001 vp - Esa Lahtela /sd 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Rekivaaran koulun rakentamiseen Pyhäselässä

Eduskunnalle

Pyhäselän kunnassa sijaitseva Rekivaaran koulu on rakennettu vuonna 1933 silloisten olosuhteiden mukaiseksi, eikä se monikerroksisena ja hankalaksi rakennettuna vastaa nykyajan vaatimuksia. Rakennuksen opetustilat sijaitsevat 3 kerroksessa. Niistä alin on puoliksi maan alla ja on nyt kosteus- ja homevaurioiden takia käyttökiellossa. Viimeaikaisten, vastaavista rakennuksista saatujen tietojen mukaan alimmasta kerroksesta tuskin saadaan homeen suhteen riskitöntä millään rakennustoimenpiteellä. Siksi koulun toiminnassa on jouduttu hankaliin erityisjärjestelyihin. Koulu on 3-opettajainen, ja nykyinen oppilasmäärä on 48. Oppilasennusteen mukaan vuoteen 2008 mennessä oppilasmäärä olisi 61. Koulua ei voida tällä hetkellä kokonaan sulkea, koska muissa kouluissa ei ole oppilaille tilaa.

Opetustilojen määrä oli jo ennen osittaista käyttökieltoakin alakantissa laadusta puhumattakaan. Maanpäälliset kerrokset ovat eri tasossa ja sokkeloiset johtuen siitä, että noin puolet tiloista on ollut alkuaan asuntoina.

Lämmitys- ja käyttövesijohdot sekä viemärit ovat pääosin alkuperäiset. Ilmanvaihto on painovoimainen.

Uuden koulun rakentaminen olisi pitänyt jo välttämättä toteuttaa, mutta kunnalla ei ole ollut taloudellista mahdollisuutta rakentamiseen muualla kunnan alueella olevien koulujen homeongelmien takia. Rakennettavaksi suunniteltu koulu ei ole monien mittasuhteiden mukaisesti suuri, mutta lisätilaa tarvitaan välttämättä, koska Pyhäselkä on kunta, jossa syntyy paljon lapsia. Suunnitteilla oleva koulu tulisi olemaan puurakenteinen 1-kerroksinen koulurakennus ja se olisi rakennettu nykyajan vaatimusten mukaan. Kunta on ostamassa noin kahden hehtaarin tonttia, jolle koulurakennus rakennettaisiin, ja rakentamissuunnittelu on aloitettu.

Rakentamisen kustannusarvio on noin 7 milj. markkaa. Uuden koulun rakentamisen puolella ovat myös sekä Rekivaaran kylätoimikunta että sivistyslautakunta.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon momentille  29.40.34 588 600 euroa Pyhäselän kunnassa olevan Rekivaaran koulun rakentamiseen.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Esa Lahtela /sd