TALOUSARVIOALOITE 729/2006
vp
TAA 729/2006
vp - Markku Laukkanen /kesk ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen itäisen
Suomenlahden saariston yhteysalusliikenteeseen
Eduskunnalle
Saaristolaki (494/1981)
asettaa valtiolle velvollisuuden huolehtia saaristoliikenteestä.
Liikenne- ja viestintäministeriö karsi omassa
esityksessään saaristoliikenteen tuesta 300 000
euroa. Hallitus puolestaan korotti määrärahaa
budjettiriihessä tekemällään
päätöksellä 500 000
eurolla. Budjetin perusteluissa hallitus toteaa, että määrärahan nostolla
turvataan saaristoliikenteen nykyinen palvelutaso Saaristomerellä sekä Kotkan—Pyhtään,
Porvoon ja Tammisaaren saaristoissa. Määrärahojen
nettolisäys ei kuitenkaan tule riittävästi
kattamaan hintatason nousua.
Saaristoasiain neuvottelukunta esitti omassa kannanotossaan
miljoonan euron määrärahalisäystä,
josta 300 000 euroa olisi LVM:n esittämän
määrärahaleikkauksen peruuttamista, 300 000
euroa polttoaineen hinnannousun kompensoimista ja 400 000
euroa itäisen Suomenlahden liikenteen palvelutason turvaamiseen
tarkoitettuja määrärahoja.
Liikenne- ja viestintäministeriön saaristoliikennetyöryhmä on
vuonna 2005 selvittänyt hallituksen toimeksiannosta itäisen
Suomenlahden liikenteen palvelutason turvaamistoimia, joista on
tehty toimenpide-esitykset. Budjettiesitys merkitsee työryhmän
esitysten ja valtioneuvoston tahdon huomiotta jättämistä.
Lisäksi Kotkan—Pyhtään saaristoliikenteen kustannukset
nousevat entisten liikennöitsijöiden lopettaessa
osaksi ikäsyistä ja toisaalta kiristyneiden turvallisuusnormien
vuoksi. Uusia liikennöitsijöitä ei vanhoilla
hinnoilla löydy. Yhteysalusliikenteen tuessa
ei 15 vuoteen ole varauduttu kaluston uusimiseen tai polttoaineen
hinnankorotusten kompensoimiseen.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2007 talousarvioon
momentille 31.60.64 lisäyksenä 300 000
euroa itäisen Suomenlahden saariston yhteysalusliikenteeseen.
Helsingissä 22 päivänä syyskuuta
2006
- Markku Laukkanen /kesk
- Pentti Tiusanen /vas
- Reijo Paajanen /kok
- Kimmo Tiilikainen /kesk
- Anneli Kiljunen /sd
- Sinikka Hurskainen /sd
- Pekka Kuosmanen /kok
- Seppo Lahtela /kesk
- Antero Kekkonen /sd
- Sirpa Paatero /sd
- Jyri Häkämies /kok