TALOUSARVIOALOITE 732/2006 vp

TAA 732/2006 vp - Jouko Laxell /kok 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen yrittäjien palkkaamiseen yrittäjyyskasvatuksen kouluttajiksi perusopetuksessa ja lukiossa

Eduskunnalle

Yrittäjyyskasvatus on alkuvaiheessa perusopetuksessa ja lukiossa. Yhteiskunnalla on tarve saada uusia yrittäjiä ja näin lisätä mielenkiintoa yrittäjyyteen. Tämä voidaan tehdä parhaiten siten, että nuorille annetaan käytännön kuva ja esimerkki yritystoiminnasta ja yrittäjyydestä. Tämä tapahtuu parhaiten yhteistyössä yrittäjäjärjestöjen ja yrittäjien kanssa.

Opettajien täydennyskoulutuksessa olisi vahvistettava kaikkien opetusalalla työskentelevien työ- ja elinkeinoelämän, erityisesti yrittäjätoiminnan, tuntemusta. Pienelläkin yrittäjyyden tuntemuksella on vaikutusta asenteisiin. Tämä lisää positiivista suhtautumista yrittäjyyskasvatukseen.

Yrittäjyyskasvatuksesta ei tiedetä riittävästi. Erityisesti opettajien tiedot ovat alhaisella tasolla, ja he eivät halua lähteä yrittäjyyskasvatuskoulutukseen. Tämän vuoksi tulisi lisätä yleisellä tasolla markkinointia ja informaatiota yrittäjyyskasvatuksesta.

Opettajat tulisi saada oivaltamaan, että erityisesti perusopetuksen yrittäjyyskasvatuksessa korostuu yritteliäisyys, mikä on kaiken oppimisen lähtökohta. Tähän yrittäjyyskasvatustyöhön heillä on jo ennestään tietoa — koulutuksessa heillä olisi kuitenkin mahdollisuus laajentaa yrittäjyyskasvatusosaamistaan.

Yrittäjyyskasvatuksen käsitettä tulisi selventää paitsi opettajille myös muille yrittäjyyskasvatusta toteuttaville tahoille, kuten yrittäjille ja kuntien elinkeinoasioista vastaaville henkilöille. Tiedotuksessa ja koulutuksessa tulisi huomioida erityisesti omaehtoisen ja sisäisen yrittäjyyden kehittäminen ulkoisen yrittäjyyden lisäksi.

Yrittäjyyskasvatus toteutetaan parhaiten siten, että nuorille annetaan käytännön kuva ja esimerkki yritystoiminnasta ja yrittäjyydestä. Yrittäjyyskasvatuksen kouluttajina toimivat opettajien lisäksi yrittäjäjärjestöjen ja yrittäjien edustajat. Tämän toteuttamiseen on luotava taloudelliset edellytykset.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2007 talousarvioon momentille  29.10.25 lisäyksenä 2 000 000 euroa yrittäjien palkkioihin heidän toimiessaan yrittäjyyskasvatuksen kouluttajina perusopetuksessa ja lukiossa.

Helsingissä 22 päivänä syyskuuta 2006

  • Jouko Laxell /kok