TALOUSARVIOALOITE 733/2006
vp
TAA 733/2006
vp - Jouko Laxell /kok
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen yrittäjien
palkkaamiseen yrittäjyyskasvatuksen kouluttajiksi ammattioppilaitoksiin
Eduskunnalle
Yhteiskunnalla on tarve saada uusia yrittäjiä ja näin
lisätä mielenkiintoa yrittäjyyteen. Tämä voidaan
tehdä parhaiten siten, että nuorille annetaan
käytännön kuva ja esimerkki yritystoiminnasta
ja yrittäjyydestä. Tämä tapahtuu
parhaiten yhteistyössä yrittäjäjärjestöjen
ja yrittäjien kanssa.
Yrittäjyyskasvatuksesta ei tiedetä riittävästi. Erityisesti
opettajien tiedot ovat alhaisella tasolla, eivätkä he
halua lähteä yrittäjyyskasvatuskoulutukseen.
Tämän vuoksi tulisi lisätä yleisellä tasolla
yrityskasvatuksen markkinointia ja informaatiota yrittäjyyskasvatuksesta.
Yrittäjyyskasvatuksen käsitettä tulisi
selventää paitsi opettajille myös muille
yrittäjyyskasvatusta toteuttaville tahoille, kuten yrittäjille
ja kuntien elinkeinoasioista vastaaville henkilöille. Tiedotuksessa
ja koulutuksessa tulisi huomioida erityisesti omaehtoisen ja sisäisen
yrittäjyyden kehittäminen ulkoisen yrittäjyyden
lisäksi.
Yrittäjyyskasvatus toteutetaan parhaiten siten, että nuorille
annetaan käytännön kuva ja esimerkki
yritystoiminnasta ja yrittäjyydestä. Yrittäjyyskasvatuksen
kouluttajina toimivat opettajien lisäksi yrittäjäjärjestöjen
ja yrittäjien edustajat. Tämän toteuttamiseen
on luotava taloudelliset edellytykset.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2007 talousarvioon
momentille 29.20.25 lisäyksenä 2 000 000
euroa yrittäjien palkkioihin heidän toimiessaan
yrittäjyyskasvatuksen kouluttajina ammattioppilaitoksissa.
Helsingissä 22 päivänä syyskuuta
2006