TALOUSARVIOALOITE 742/2010
vp
TAA 742/2010
vp - Tuula Peltonen /sd ym.
Tarkistettu versio 2.1
Määrärahan osoittaminen perusopetuslain muuttamisesta
aiheutuvien erityisopetusta koskevien menojen kattamiseen
Eduskunnalle
Eduskunta hyväksyi perusopetuslain muuttamisen
109/2009 koskien perusopetuslain muuttamista erityisopetuksen
osalta. Lain muutokset on otettava käyttöön
viimeistään syyslukukauden alusta 2011. Sen toteuttamiselle
ei talousarviossa kuitenkaan ole varattu rahaa.
Lain tarkoituksena on muuttaa erityisopetusta ja oppilaille
annettavaa muuta tukea koskevia päätöksiä.
Käyttöön otetaan uudet käsitteet
tehostettu tuki ja erityinen tuki. Tehostetulla tuella tarkoitetaan
tukiopetusta, osa-aikaista erityisopetusta ja oppilashuollon palveluja.
Erityinen tuki muodostuisi erityisopetuksesta ja muusta tuesta. Erityisen
tuen päätöksen saaneet opiskelisivat
lähikoulussa aina kun se olisi mahdollista. Tämä tarkoittaa
erityistä tukea tarvitsevien integroimista yhä enemmän
yleisopetuksen opetusryhmiin.
Lainmuutoksessa mainitaan vain erityistä tukea tarvitsevat
oppilaat. Laki ei takaa lievempien tukimuotojen tarjoamista
käytännössä, mm. tukiopetuksen
vaatima tuntikehys, oppilashuoltotyön resurssit.
Lailla on moniulotteiset vaikutukset koulutoimen rahoituksessa.
Ensinnäkin vaikutuksia on niin virkarakenteeseen, opettajankoulutukseen sekä opettajan
ja rehtorin työhön. Luokan- ja aineenopettajien
on selviydyttävä erityistä tukea tarvitsevien
oppilaiden kanssa, vaikkei heillä olisi siihen koulutusta.
Toiseksi integroinnin voimakas laajentaminen ilman lisäresursseja
vaarantaa oppilaiden oikeutta saada tarpeidensa mukaista opetusta.
Uudistuksen myötä tukiopetuksen määrä tulee
lisääntymään, opetusryhmien
kokoja tulee pienentää, tarve samanaikaisopetukseen
lisääntyy ja myös oppilashuollollinen
työ lisääntyy.
Lakiesityksessä virheellisesti väitettiin,
ettei uudistuksesta aiheutuisi lisäkuluja. OAJ:n laskelmien
mukaan kaikki lakimuutoksen mukanaan tuomat kulut ovat vähintään
349 miljoonaa euroa. Uudistus koskettaa talousarviota jo tämän vuoden
syksyn osalta.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2011 talousarvioon
momentille 29.10.30 lisäyksenä 175 000 000
euroa perusopetuslain muuttamisesta aiheutuvien erityisopetusta
koskevien menojen kattamiseen.
Helsingissä 20 päivänä syyskuuta
2010
- Tuula Peltonen /sd
- Pauliina Viitamies /sd
- Anneli Kiljunen /sd
- Ilkka Kantola /sd