TALOUSARVIOALOITE 744/2001
vp
TAA 744/2001
vp - Esa Lahtela /sd
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen kansaneläkkeen pohjaosan
kaksinkertaisen leikkauksen korjaamiseen
Eduskunnalle
Vuoden 2001 talousarvion laadinnan yhteydessä eduskunta
edellytti, että hallitus etsii toteuttamiskelpoisen vaihtoehdon
kansaneläkkeen ns. kaksinkertaisen leikkauksen kompensoimiseksi. Ratkaisun
tulee valmistua siten, että sen toteuttamisesta tehdään
päätös vuoden 2001 aikana. Nyt hallituksen
esitykseen vuodelle 2002 ei kuitenkaan sisälly eduskunnan
esittämää korjausesitystä. On
esitetty selityksiä, kuinka vaikea kyseisen korjauksen
teko on teknisistä syistä. Asian korjausta
pidetään lähes mahdottomana, ja se vaatisi
muka satoja miljoonia ja mahdottomia työvoiman lisäyksiä.
On jopa annettu ymmärtää, että koko
uusien eläkkeiden käsittely voisi kokonaan vaarantua.
Selitykset eivät ole kovin uskottavia. Ihmetyttää,
miten leikkauksen tekoon riitti henkilöstöä,
kun leikkauksia jouduttiin tekemään usean vuoden
aikana, kun nyt kaksinkertaisen pohjaosan leikkauksen korjaukseen
tarvitaan vain kertatoimenpide. Jokaiselle eläkeläiselle
on tehty eläkepäätös, jossa
näkyy selkeästi, miten yhteensovitus eläkepäätöstä tehtäessä on
toteutettu. Korjauksessa kyse on matematiikasta, ja tehtäköön
korjaukset siinä ajassa, mitä ne vaativat. Pääasia
on, että asia tulee vain hoidettua.
Pohjaosan kaksinkertaisen leikkauksen piiriin kuuluu arvion
mukaan noin 120 000 eläkeläistä, joista
noin 40 000 eläkeläisellä menetys
on koko pohjaosan suuruinen.
Pohjaosan kaksinkertaisen leikkauksen toteutuksessa kyse on
oikeudenmukaisuudesta.
Edellä olevan perusteella ehdotan
kunnioittaen,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon
momentille 33.19.60 lisäyksenä 80 000 000
euroa kansaneläkkeen pohjaosan kaksinkertaisen leikkauksen
korjaamiseen.
Helsingissä 18 päivänä syyskuuta
2001