Viimeksi julkaistu 19.1.2021 17.37

Talousarvioaloite TAA 75/2015 vp Talousarvioaloite varainsiirtoveron arvioidun tuoton korottamisesta ensiasunnon varainsiirtoverovapauden päättymisen vuoksi (95 000 000 euroa)

Anna-MajaHenrikssonrym.

Eduskunnalle

Vuonna 2016 varainsiirtovero on 4 % kiinteistöjen kauppahinnasta. Yksi momentin suurimmista veromenoista on ensiasunnon oston varainsiirtoverovapaus, joka on arviolta 95 000 000 euroa. 

Taloudellisesti haasteellisina aikoina on tarvetta tarkastella julkisia menoja ja huolehtia siitä, että kaikki osallistuvat oikeudenmukaisesti taloustilanteen parantamiseen. Pidämme oikeudenmukaisena sitä, että työssäkäyvät ja omaisuutta omistavat kantavat suurimman kuorman valtiontalouden tasapainottamisessa. Suurimmista säästöistä ei pidä vastata työttömien, opiskelijoiden, yksinhuoltajien, lastemme eikä eläkeläisten. 

Valtion ensisijainen tehtävä ei ole verohelpotusten avulla kannustaa yksityisomistukseen, minkä vuoksi katsomme, että ensimmäisen kiinteistön ja ensimmäisen osakehuoneiston osto on etuus, josta me suomalaiset voisimme luopua tässä tilanteessa. Sillä voi olla eräitä pienehköjä vaikutuksia asuntomarkkinoihin, mutta todennäköisesti muutos ei enemmälti vaikuta markkinoihin. Näin ollen katsomme, että voimme tehdä 95 000 000 säästön. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 95 000 000 euroa momentille 11.10.05 varainsiirtoveron arvioituun tuottoon ensiasunnon hankinnan varainsiirtoverovapauden päättyessä.  
Helsingissä 9.10.2015 
Anna-MajaHenrikssonr
CarlHaglundr
AndersAdlercreutzr
EvaBiaudetr
ThomasBlomqvistr
MikaelaNylanderr
MatsNylundr
JoakimStrandr
StefanWallinr