TALOUSARVIOALOITE 752/2003 vp

TAA 752/2003 vp - Esko-Juhani Tennilä /vas 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen tien kunnostukseen välillä Simon Asema—Alaniemi

Eduskunnalle

Simon Aseman ja Alaniemen välinen ns. Simojoen pohjoisrannan maantie on vilkkasti liikennöity. Paikallisen liikenteen lisäksi tiellä on runsaasti kauttakulkuliikennettä, josta suurin osa on raskasta puutavarakuljetusta. Tie on erittäin kapea ja mutkainen sekä syksyisin kelirikon vaivaama. Simon kunta on esittänyt, että maantie peruskorjattaisiin siten, että tien runkoa vahvistettaisiin ja levitettäisiin sekä tiellä tällä hetkellä olevat pahimmat mutkat oikaistaisiin. Tiehallinto on vahvistanut tien peruskorjaussuunnitelman 13 kilometrin osuudelle Simon Asema—Jokikylä, mutta myös loppuosa suunnittelusta tulisi käynnistää. Tien kunnostaminen ja päällystäminen on tärkeä elinkeinopoliittinen hanke, ja se pitäisi saada nopeasti käyntiin.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2004 talousarvioon momentille  31.24.21 lisäyksenä 1 200 000 euroa tien peruskorjaukseen välillä Simon Asema—Alaniemi.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2003

  • Esko-Juhani Tennilä /vas