TALOUSARVIOALOITE 763/2007 vp

TAA 763/2007 vp - Tero Rönni /sd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen raskaan liikenteen valvontayksikön perustamiseen

Eduskunnalle

Raskaassa liikenteessä on viime vuosien aikana sattunut useita kuolemaan johtaneita onnettomuuksia. Traagisin niistä oli Konginkankaalla vuoden 2004 maaliskuussa sattunut rekan ja linja-auton kolari, jossa menehtyi 23 ihmistä. Usein syynä onnettomuuksiin ovat muut kuin raskaan liikenteen kuljettajat. Niissä tapauksissa, joissa raskaan liikenteen kuljettaja on syyllinen, on nukahtaminen erittäin yleinen tekijä, vaikka sitä ei tunnustetakaan. Konginkankaan onnettomuudessa yhdistelmän kuljettaja rikkoi ajo- ja lepoaikalakia sekä tieliikennelakia ajamalla ylikuormassa olevaa yhdistelmää. Onnettomuuden jälkeen on todettu laajalti, että on tarvetta raskaan liikenteen valvonnan lisäämiselle. Samoin on todettu tutkijalautakunnan raporteissa useasti jälkeenpäinkin.

Liikkuvan poliisin pitäisi valvoa ajo- ja lepoaikalain noudattamista maanteillä. Työsuojelutarkastajilla taasen on velvollisuus valvoa ajo- ja lepoaikalain sekä kokonaistyöajan noudattamista palkkakuljettajien osalta. Tämä seuranta tapahtuu kuitenkin pääasiassa jälkikäteen. Lisäksi työsuojeluviranomaisilta on viety aseet lähes kokonaan, koska esimerkiksi lupien peruuttaminen on tehty mahdottomaksi, minkä lisäksi sakot ovat aivan liian pieniä, jotta niillä olisi jotain pelotetta.

Edelleen teillämme liikkuu erittäin paljon lakia rikkovia kuljettajia, joiden joko kireän kilpailun tai muun syyn vuoksi on pakko tehdä ylipitkiä päiviä. Tänä vuonna on ollut esillä kaksi erittäin räikeää tapausta, joissa ylityötä on tehty yli 2 000 tuntia vuodessa. Tämä ongelma ei esiinny pelkästään kuorma-autopuolella, vaan myös linja-autoliikenteen tilausliikenteessä esiintyy epätervettä kilpailua ja lakeja rikotaan.

Yhtenä suurena ongelmana ovat ulkomaalaisten yhdistelmien suuri määrä ja heidän liikennekulttuurinsa, joka ei vastaa kotimaista. Kielitaidon puutteet rajoittavat myös tehokkaiden valvontatoimenpiteiden toteuttamista erityisesti itärajan lähellä olevilla seuduilla. Tämä seikka pitää myös ottaa huomioon palkattaessa työntekijöitä esitettyyn raskaan liikenteen valvontayksikköön.

Raskaan liikenteen valvonta on erityisammattitaitoa vaativaa työtä, jota ei esimerkiksi paikallispoliisi pysty tasapuolisesti ja nopeasti toteuttamaan. Liikkuvassa poliisissakaan kaikkien ammattitaito ei riitä täydelliseen tarkastamiseen. Turhien tarkastusten tekeminen ei ole kenenkään etu. Kuljettajien oikeusturvan kannalta tasapuolinen käytäntö on ehdoton vaatimus.

Valvonnan puute näkyy lisääntyneinä onnettomuuksina, koska minkäänlaista pelkoa rangaistuksista ei ole. Viranomaisilta tuntuukin puuttuvan halu, resurssit ja ammattitaito hoitaa näitä asioita. Erityisesti Ruotsissa ja Saksassa nämä asiat on hoidettu hyvin, sillä siellä on valvontaa hoitamassa erillinen yksikkö, jonka toiminta on tehokasta ja rangaistukset ovat tuntuvia.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2008 talousarvioon momentille  26.10.01 lisäyksenä 1 000 000 euroa raskaan liikenteen valvontayksikön perustamiseen ja lisää momentin perusteluihin maininnan, että määrärahasta osoitetaan 600 000 euroa 10 henkilön palkkakuluihin ja 400 000 euroa muihin toiminnasta aiheutuviin kuluihin.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2007

  • Tero Rönni /sd
  • Markus Mustajärvi /vas
  • Marko Asell /sd
  • Esa Lahtela /sd
  • Lauri Kähkönen /sd
  • Jukka Gustafsson /sd
  • Anneli Kiljunen /sd
  • Jutta Urpilainen /sd
  • Johanna Ojala-Niemelä /sd
  • Maria Guzenina-Richardson /sd
  • Ilkka Kantola /sd
  • Matti Ahde /sd
  • Susanna Huovinen /sd
  • Tuula Väätäinen /sd
  • Pia Viitanen /sd
  • Tommy Tabermann /sd
  • Tuula Peltonen /sd
  • Krista Kiuru /sd
  • Jouko Skinnari /sd
  • Päivi Lipponen /sd
  • Merja Kuusisto /sd
  • Pauliina Viitamies /sd
  • Antti Kalliomäki /sd
  • Katja Taimela /sd
  • Antti Vuolanne /sd
  • Reijo Laitinen /sd
  • Johannes Koskinen /sd
  • Sirpa Paatero /sd
  • Saara Karhu /sd