TALOUSARVIOALOITE 769/2003 vp

TAA 769/2003 vp - Kimmo Tiilikainen /kesk 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Koitsanlahden hovin museotoiminnan uudelleen aloittamiseen

Eduskunnalle

Täyssinän rauhan rajapöytäkirja allekirjoitettiin vuonna 1595 Parikkalan Koitsanlahdessa. Tästä alkoi hovin värikäs historia. Suomen itsenäisyyden ajan Koitsanlahden tilukset ovat kuuluneet valtiolle, ja vuonna 1945 maat jaettiin siirtolaisille. Hovin päärakennus on rakennettu v. 1838 ja 1844, ja vuonna 1960 sinne sijoitettiin Parikkalan mieskäsityökoulu.

Vuonna 1966 Koitsanlahden hovista muodostettiin Parikkalan, Saaren, Simpeleen ja Uukuniemen kuntien sekä Etelä-Karjalan maakuntaliiton ylläpitämä lahjoitusmaamuseo, ainoa Suomen puolelle jäänyt.

Museovirasto on ottanut vuodesta 1987 lähtien museon hoidon tehtäväkseen. Vuodesta 1992 lähtien museo on kuitenkin ollut suljettuna ja esineistö vietynä Museoviraston keskusvarastoon.

Hovia ympäröivä laaja kultturimaisema, hyvä sijainti valtatien 6 varrella Parikkalassa sekä arvokas vanha puusto ja kuuluisa lahjoitusmaatalonpoikien muistomerkki ovat onneksi vielä jäljellä.

Hovin arvokas kehittäminen edellyttää museotoiminnan jatkamista. Lahjoitusmaahoviteema olisi paikalle luonnostaan sopiva. Museoviraston tulisi korjaustöiden jälkeen jatkaa museotoimintaa. Toiminnan jatkaminen edellyttää ympärivuotista lämmitystä sekä ainakin kesäisin valvojan palkkaamista sekä hälytyjärjestelmän asentamista hoviin.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2004 talousarvioon momentille  29.90.24 lisäyksenä 25 000 euroa Koitsanlahden hovin hälytysjärjestelmä- ja ylläpitokustannuksiin museotoiminnan uudelleen aloittamiseksi.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2003

  • Kimmo Tiilikainen /kesk