Viimeksi julkaistu 28.7.2025 16.35

Talousarvioaloite TAA 77/2024 vp 
Nasima Razmyar sd ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä järjestöjen valtion-avustuksiin (950 000 euroa)

Eduskunnalle

Kansalaisyhteiskunta on kiinteä osa demokratiaa, ihmisoikeuksia, osallisuutta ja hyvinvointia. Euroopan yhteisössäkin tunnustetaan voittoa tavoittelemattomien kansalaistoimijoiden, palveluntarjoajien ja vapaaehtoistyöntekijöiden merkitys kansalaisaktiivisuuden ilmentäjinä. 

Kansalaisaktiivisuudella voidaan edistää osallisuutta, paikallisyhteisöjen sosiaalista koheesiota ja sukupolvien välistä vuorovaikutusta. Toiminta edistää EU:n kestävää kehitystä, työllisyyttä, sosiaalista oikeudenmukaisuutta, talouskasvua ja ympäristön laatua. Myös Suomessa on kannettu huolta demokratian ja kansalaisyhteiskunnan tilasta kaikkien muutosten keskellä. Mitä monimuotoisempi kansalaisyhteiskunta on, sen paremmat valmiudet sillä on selviytyä kriiseistä. 

On huolestuttavaa, miten järjestöjen toimintaedellytyksiä kavennetaan Orpon hallituksen toimesta aikana, jolloin yhä enemmän puhutaan yhteiskunnan resilienssistä ja kyvystä selviytyä eri kriiseistä. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 950 000 euroa momentille 29.10.51 järjestöjen valtionavustuksiin. 
Helsingissä 4.10.2024 
Nasima Razmyar sd 
Tuula Haatainen sd 
Pia Hiltunen sd