TALOUSARVIOALOITE 775/2007
vp
TAA 775/2007
vp - Matti Saarinen /sd ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen Sammatin,
Karjalohjan ja Nummi-Pusulan vesihuoltohankkeeseen
Eduskunnalle
Tämä talousarvioaloite on Helsingin
ja Uudenmaan kansanedustajien neuvottelukunnan yhteiseksi aloitteekseen
hyväksymä aloite.
Länsi-Uudenmaan kuntien kasvu on ollut voimakasta viime
vuosina, ja sen odotetaan edelleen kiihtyvän kun E18-tie
valmistuu. Uuden moottoritien valmistuminen luo uusia edellytyksiä kuntien
kehittämiselle. Tieyhteyden lisäksi myös
muun infrastruktuurin rakentamiseen on panostettava, jotta logistinen
asema ja sen mukanaan tuomat kasvumahdollisuudet voidaan täysipainoisesti
hyödyntää.
Vedenhankinta ja jätevesien käsittely hoidetaan
alueella nykyisin kuntakohtaisesti, mutta kasvava väestö ja
elinkeinotoiminta edellyttävät lähivuosina
investointeja sekä vedenhankinnan varmuuden parantamiseen
että jätevesien käsittelyyn.
Alueelle on laadittu vesihuollon alueellinen yleissuunnitelma,
jossa on vertailtu paikallisten jätevesiratkaisujen tehostamista
ratkaisulla, jossa Nummi-Pusulan, Karjalohjan ja Sammatin jätevedet
johdettaisiin Lohjan jätevedenpuhdistamolle puhdistettavaksi.
Sekä teknistaloudellisesti että ympäristön
kannalta yhteisratkaisu on selvästi parempi. Hanke vähentäisi
myös Itämereen kohdistuvaa kuormitusta. Yhteisratkaisu
parantaisi myös kuntien vedenhankinnan varmuutta. Hanke
mahdollistaa olemassa olevan haja-asutuksen liittämisen
kunnallisen vesihuoltoverkoston piiriin.
Hankkeen toteuttaminen tulisi ajoittaa siten, että se
valmistuisi ennen kuin pienten kuntien on ympäristöluvan
mukaan tehostettava omien puhdistamoidensa toimintaa. Myös
kuntien kasvupaineet E18-tien valmistumisen myötä lisäävät tarvetta
hankkeen pikaiselle toteuttamiselle. Hankkeen kokonaiskustannukset
ovat 6,3 miljoonaa euroa, ja sen toteuttaminen on mahdollista ainoastaan
siten, että valtio osallistuu hankkeen rahoitukseen 3 miljoonalla
eurolla.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2008 talousarvioon
momentille 35.10.77 lisäyksenä 700 000
euroa ja lisää momentin perusteluihin maininnan,
että määrärahaa saa käyttää Sammatin, Karjalohjan
ja Nummi-Pusulan vesihuoltohankkeeseen.
Helsingissä 24 päivänä syyskuuta
2007
- Matti Saarinen /sd
- Merja Kuusisto /sd
- Tarja Tallqvist /kd
- Antti Kaikkonen /kesk
- Johanna Karimäki /vihr
- Marjo Matikainen-Kallström /kok
- Johanna Sumuvuori /vihr
- Tapani Mäkinen /kok
- Pirkko Ruohonen-Lerner /ps
- Outi Mäkelä /kok