TALOUSARVIOALOITE 783/2003 vp

TAA 783/2003 vp - Pentti Tiusanen /vas 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Vilniemen paikallistien jalankulku- ja pyörätien rakentamiseen Haminassa

Eduskunnalle

Kymmenen vuoden ajan on käyty keskustelua Vilniemen paikallistien rakentamisesta Haminaan. Lauttasalmen kapeaa siltaa ylittävän tien liikenne on jatkuvasti kasvussa, ja sillalla on ollut lukuisia vähältä piti -tapauksia. Vakavan onnettomuuden todennäköisyys kasvaa jatkuvasti lisääntyneen autoliikenteen myötä.

Alue on myös lintuharrastajien suosima. Lauttasalmen sillan molemmin puolin aukeaa kansal-lisestikin tärkeä lintuvesi. Etenkin keväisin Vilniemelle saapuu satoja lintuharrastajia. Havainnointi tapahtuu pääosin kapealta siltapenkereeltä, ja onnettomuusvaara on tuolloin myös jatkuva.

Tielaitos on kiinnittänyt asiaan huomiota. Samoin Haminan ja Vehkalahden kuntaliitoksen yhteydessä Vilniemen paikallistien 14688 parantaminen oli esillä. Ongelmana on kuitenkin puuttuva rahoitus.

Esitetty pieni määräraha mahdollistaa vaarallisimman tienosan, Lauttasalmen, turvallisuuden parantamisen rakentamalla ympäristöarvoja kunnioittaen jalankulku- ja pyörätie.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2004 talousarvioon momentille  31.24.21 lisäyksenä 170 000 euroa kevyen liikenteen väylän rakentamiseen Vilniemen paikallistielle Haminaan.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2003

  • Pentti Tiusanen /vas