TALOUSARVIOALOITE 791/2003 vp

TAA 791/2003 vp - Pentti Tiusanen /vas 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Suomenlahden suojeluun ja erityisesti fosforikuormituksen vähentämiseen

Eduskunnalle

Suomenlahden ja koko Itämeren tila heikkenee. Itämeren pohjassa on Euroopan laajin autiomaa, ja Suomenlahden hapettomat alueet lisääntyvät jatkuvasti. Pietarin osuus fosfori- ja typpipäästöjen yksittäisenä lähteenä on edelleen ylivertainen. Huolimatta vireillä olevista puhdistamohankkeista tilanne on pysynyt muuttumattomana vuosien ajan.

Fosforin talteenotto on Pietarin nykyisissä puhdistamoissa riittämätöntä. Asiaa voitaisiin auttaa pienellä investoinnilla, jonka käyttökustannukset vuositasolla olisivat kuitenkin n. 3 miljoonan euron luokkaa. Tämän maksamiseen on saatava osallistumaan Euroopan unioni ja kaikki Itämeren rantavaltiot.

Esitettyä ympäristöyhteistyön edistämiseen tarkoitetun määrärahan korotusta on ajateltu käytettäväksi kustannustehokkaasti fosforin poiston toteuttamiseen Pietarin jätevesistä yhteistyössä Euroopan unionin ja Itämeren suojelusopimusmaiden kanssa.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2004 talousarvioon momentille  35.10.67 lisäyksenä 345 000 euroa Suomenlahden suojeluun tähtäävän ympäristöyhteistyön edistämiseen.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2003

  • Pentti Tiusanen /vas