TALOUSARVIOALOITE 795/2003 vp

TAA 795/2003 vp - Pentti Tiusanen /vas ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen kansalaisjärjestöille Suomenlahden, varsinkin itäisen Suomenlahden, saariston suojelun edistämiseen erityisesti öljy- ja kemikaalionnettomuuksien varalta

Eduskunnalle

Suomenlahden öljy- ja kemikaalikuljetukset ylittävät vuoden 2005 aikana 100 miljoonan tonnin rajan. Niiden odotetaan kaksinkertaistuvan kuluvan vuoden tasosta vuoteen 2010 mennessä eli saavuttavan vähintään 140 miljoonan tonnin rajan.

Itämeren rantavaltioiden öljyntorjutanvalmius ei ole riittävä suuronnettomuuden sattuessa. Suomen rannikko saaristoineen aiheuttaa erityisen ongelman erityisesti öljyonnettomuuden tapahtuessa. Tilanne on erityisen hankala itäisellä Suomenlahdella, jossa myös laivaväylät ovat vaikeimmat kulkea. Erityisesti talviolosuhteet ovat itäisellä Suomenlahdella vaikeimmat.

Kansalaisjärjestöt, kuten WWF, ovat aloittaneet ns. öljyntorjutajoukkojen kokoamisen ja kouluttamisen. Tämän ja muun tominnan tukemiseksi kansalaisjärjestöjen taloudellinen tukeminen on hyödyllistä ja välttämätöntä.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2004 talousarvioon momentille  35.99.65 lisäyksenä 200 000 euroa kansalaisjärjestöille Suomenlahden suojelun edistämiseen.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2003

  • Pentti Tiusanen /vas
  • Erkki Pulliainen /vihr
  • Jaakko Laakso /vas
  • Veijo Puhjo /vas
  • Jukka Roos /sd
  • Matti Kangas /vas
  • Unto Valpas /vas
  • Iivo Polvi /vas
  • Erkki Virtanen /vas
  • Esko-Juhani Tennilä /vas
  • Minna Sirnö /vas
  • Kari Uotila /vas
  • Matti Kauppila /vas
  • Suvi-Anne Siimes /vas
  • Pia Viitanen /sd
  • Kari Kärkkäinen /kd