TALOUSARVIOALOITE 798/2003
vp
TAA 798/2003
vp - Irja Tulonen /kok ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen lasten
ja nuorten psykiatrian palveluihin
Eduskunnalle
Eduskunta on usean vuoden ajan osoittanut lasten ja
nuorten mielenterveyspalveluiden lisäämiseksi
erillisen rahoituksen omalla momentilla. Lasten ja nuorten psykiatriset
ongelmat ovat kuitenkin edelleen nykypäivän synkkää todellisuutta.
Vaikka ongelmien eteen tehdään jatkuvasti töitä,
ei lasten ja nuorten henkinen tila näytä vuosien
saatossa kohentuneen, päinvastoin. Varsinaisen psykiatrisen
hoidon lisäksi tarvitaan vahvaa panostusta myös
ennaltaehkäisyyn ja kuntoutukseen.
Lasten ja nuorten mielenterveyspalvelut tulee turvata. Sosiaali-
ja terveysministeriön antamalla asetuksella on pyritty
turvaamaan lasten ja nuorten mielenterveyspotilaiden diagnosointi
ja hoitoon pääsy kohtuullisessa ajassa. Asetuksen edellyttämä aika,
hoidon arviointi kolmessa viikossa ja hoitoon pääsy
kolmessa kuukaudessa, ei tällä hetkellä toteudu.
Kunnista saatu palaute on osoittanut erillisen määrärahan
tarpeellisuuden. Tällä hetkellä kunnilta
puuttuvat mahdollisuudet riittävän toiminnan järjestämiseen,
koska uusia velvoitteita on kosolti eikä resursseja ole
tarpeeksi.
Lasten ja nuorten mielenterveyspalveluja tulee kehittää pitkäjänteisesti.
Vain näin pystytään turvaamaan pysyvät
tulokset. Monet kunnat kamppailevat taloudellisten vaikeuksien kanssa, ja
kyseessä olevat palvelut ovat siten jäämässä kuluvaa
vuotta vähemmälle. Tästä syystä on
tärkeää, että lasten ja nuorten
mielenterveyspalveluiden saatavuus turvataan edelleen sille erikseen
osoitetulla määrärahalla.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta palauttaa valtion vuoden 2004 talousarvioon
momentin 33.32.37 Valtionavustus kunnille lasten
ja nuorten psykiatrian palveluihin ja osoittaa momentille 7 000 000
euroa lasten ja nuorten psykiatrian palveluihin.
Helsingissä 26 päivänä syyskuuta
2003
- Irja Tulonen /kok
- Kaarina Dromberg /kok
- Paula Risikko /kok
- Sari Sarkomaa /kok
- Pertti Hemmilä /kok
- Anne Holmlund /kok
- Marjukka Karttunen /kok
- Olli Nepponen /kok
- Jari Vilén /kok
- Hanna-Leena Hemming /kok
- Leena Harkimo /kok
- Sirpa Asko-Seljavaara /kok
- Janina Andersson /vihr
- Petri Salo /kok