TALOUSARVIOALOITE 8/2003
vp
TAA 8/2003
vp - Janina Andersson /vihr ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen joukkoliikennepalvelujen
ostoon ja kehittämiseen
Eduskunnalle
Tämä esitys on osa vihreän
eduskuntaryhmän vaihtoehtobudjettia.
Hallitus esittää joukkoliikenteen osto- ja
kehittämismomentille 79,3:a miljoonaa euroa, josta yksi
miljoonaa euroa kohdennettavaksi Merenkurkun liikenteen tukemiseen.
Liikenteen määrän kasvu kiihtyy, mutta
tästä huolimatta joukkoliikenteen osto- ja kehittämismäärärahoja
ollaan jälleen kerran leikkaamassa.
Hallituksen talousarvioesitys vuodelle 2004 merkitsee sitä,
että mahdollisuudet alue- ja kuntatason liikenteen tarkoituksenmukaiseen
kehittämiseen heikkenevät entisestään.
Karu tosiasia on se, että joukkoliikenteen toimintaedellytykset esimerkiksi
Pohjois- ja Itä-Suomen haja-asutusalueilla tulevat vaikeutumaan
ja matkustaminen kallistuu.
Joukkoliikenteen osto- ja kehittämismäärärahojen
leikkaaminen puree myös kaupunkien joukkoliikenteeseen:
joukkoliikenteen kehittäminen hidastuu ja paineet lippujen
hintojen korottamiseen kasvavat. Hallituksen tavoite kasvattaa joukkoliikenteen
osuutta henkilöliikenteestä kaupunkiseuduilla
ei tämän määrärahan
puitteissa näin ollen tule toteutumaan.
Esitys ei myöskään tue ponnisteluja
liikenneturvallisuuden parantamiseksi, sillä joukkoliikenteen
osuuden kasvattaminen henkilöliikenteestä on tutkimusten
mukaan paras tapa parantaa liikenneturvallisuutta.
Joukkoliikenteen kehittämiseen tarvitaan myös
uusia avauksia. Esimerkiksi alueellisten joukkoliikennejärjestelmien
kehittämiseen (mm. pikaraitiotieyhteyksien rakentaminen)
koko valtakunnan alueella tulisi valtion budjetista olla mahdollista
anoa määrärahoja.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2004 talousarvioon
momentille 31.60.63 lisäyksenä 8 200 000
euroa joukkoliikennepalvelujen ostoon ja kehittämiseen.
Helsingissä 26 päivänä syyskuuta
2003
- Janina Andersson /vihr
- Tarja Cronberg /vihr
- Erkki Pulliainen /vihr
- Kirsi Ojansuu /vihr
- Merikukka Forsius /vihr
- Osmo Soininvaara /vihr
- Rosa Meriläinen /vihr
- Anni Sinnemäki /vihr
- Satu Hassi /vihr
- Heidi Hautala /vihr
- Ulla Anttila /vihr