TALOUSARVIOALOITE 80/2013
         vp
      
      TAA 80/2013
            vp - Lasse Hautala /kesk ym.
      
      Tarkistettu versio 2.0
      Määrärahan osoittaminen maakunnan
         kehittämisrahaan Pohjanmaan, Etelä-Pohjanmaan
         ja Keski-Pohjanmaan liitoille
      
    
   
   
      
Eduskunnalle
   
   
   
      
      Vuoden 2013 talousarvioesityksen mukaan ohjelmiin sitomatonta
         maakunnan kehittämisrahaa (MKR) aiotaan leikata edelleen
         vuodesta 2012 yli 60 %. Mikäli leikkaus
         toteutuu budjettiehdotuksen mukaisesti, vaikutukset maakuntien alueelliseen
         kehittämisrahoitukseen ovat merkittäviä myös
         Vaasan vaalipiirin kolmen maakunnan alueella.
      
      
      Ohjelmiin sitomaton maakunnan kehittämisraha on pienuudestaan
         huolimatta tehokas alueiden omaehtoisen kehittämisen väline.
         Rakennerahastovarojen käyttömahdollisuuksiin verrattuna
         MKR on joustava, koska sillä voidaan nopeasti ja EU-hankerahoitusta
         vapaammin reagoida alueilla esiin tulleisiin tarpeisiin. MKR:aa
         on käytetty maakuntaohjelman mukaisiin toimiin, kuten innovaatiojärjestelmän
         vahvistamiseen, uusien avausten pilotointiin ja tuoreiden aihepiirien
         esiselvityshankkeisiin ennen suurempiin hankekokonaisuuksiin ryhtymistä.
         Painopiste on ollut osaamisen ja innovaatiotoiminnan kehittämisessä.
      
      
      Talousarvioesityksessä maakunnan kehittämisraha
         on virheellisesti rinnastettu yritystukiin. MKR ei ole elinkeinollista
         tukea, vaan rahoitusta, jolla kyetään saamaan
         aikaan alueiden kehityspotentiaalissa ja kilpailukyvyssä juuri
         niitä muutoksia, joita hallitusohjelmassa tavoitellaan. MKR
         on ollut tehokas kehittämisen liikkeelle paneva väline,
         ja sillä on saatu tuotettua erittäin merkittävää vipuvaikutusta.
         Pienellä siemenrahoituksella, MKR:lla, on saatu liikkeelle
         mittaluokaltaan huomattavia asioita, joita kunnat ja muut alueen
         toimijat ovat olleet yhdessä mukana rahoittamassa.
      
      
      Mikäli ohjelmiin sitomaton maakunnan kehittämisraha
         lopetetaan tai sen määrää oleellisesti vähennetään,
         häviää samalla ainoa väline,
         jolla joustavasti voidaan edistää maakunnan toimijoiden
         maakuntaohjelmassa ja sen toteuttamissuunnitelmassa priorisoimia
         kehittämistavoitteita. Tämä on täysin
         ristiriidassa niiden hallitusohjelman tavoitteiden kanssa, joiden
         mukaan koko maata kehitetään alueellisia erityispiirteitä kunnioittaen.
         Pidämme erityisesti tärkeänä,
         että eduskuntakäsittelyssä varmistetaan
         jäljelle jäävän osuuden jakautuminen
         maantieteellisesti niihin maakuntiin, joissa on käytettävissä vähän EU-varoja
         vuonna 2013.
      
      
      MKR:n säilyminen merkittävänä kehittämisvälineenä on
         oleellista. Sen poistaminen tai supistaminen repisi maakuntien kehittämisrahoitukseen
         korvaamattoman ja eurosummaansa nähden moninkertaisesti
         suuremman vaikutusaukon. Vuosittainen maakunnan kehittämisrahan
         määrä on ollut viimeisten vajaan kymmenen vuoden
         aikana ilman osaamiskeskusohjelman saamaa erillistä rahoitusta
         yli 20 miljoonaa euroa, enimmillään yli 25 miljoonaa
         euroa. MKR:n määrän raju vähentäminen
         tästä tasosta alle 4 miljoonaan euroon
         on liian kova isku alueelliselle kehittämistoiminnalle
         maakunnissa. Pelkästään Pohjanmaan, Etelä-Pohjanmaan
         ja Keski-Pohjanmaan ohjelmiin sitomattoman maakunnan kehittämisrahan
         tarve on vähintään 3 000 000
         euroa, jotta määräraha vastaa viime kehyskauden
         lopun tasoa.
      
      
    
   
   
      
      
      Edellä olevan perusteella ehdotamme,
      
      että eduskunta ottaa valtion vuoden 2014 talousarvioon
         momentille  32.50.43 lisäyksenä 3 000 000
         euroa maakunnan kehittämisrahan korottamiseen ja alueellisen
         kehittämistyön jatkumisen turvaamiseen Pohjanmaan,
         Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan liitoille.
      
      
      
    
   
   
      Helsingissä 27 päivänä syyskuuta
         2013
      
      
         - Lasse Hautala /kesk
- Vesa-Matti Saarakkala /ps
- Peter Östman /kd
- Mikko Savola /kesk
- Tuomo Puumala /kesk
- Maria Tolppanen /ps
- Janne Sankelo /kok
- Mika Lintilä /kesk
- Lars Erik Gästgivars /r
- Reijo Hongisto /ps
- Miapetra Kumpula-Natri /sd