TALOUSARVIOALOITE 804/2003
vp
TAA 804/2003
vp - Jutta Urpilainen /sd
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen Suomen
YK-liiton toiminnan tukemiseen
Eduskunnalle
Vuoden 2004 talousarvioesityksessä Suomen YK-liiton
valtionapu pysyy vuoden 2003 tasolla. Vaikka liiton saama avustus
onkin parin edellisen vuoden aikana hiukan kasvanut, on se reaaliarvoltaan
kuitenkin pienempi kuin kymmenen vuotta sitten.
Samanaikaisesti YK-liiton tehtäväkenttä laajenee.
Tähän vaikuttavat niin kansainväliset
tapahtumat, globaaleista asioista käytävä keskustelu
kuin järjestelyt itse YK:n sisälläkin.
YK:n yleiskokous hyväksyi syyskuussa 2000 vuosituhatjulistuksen.
Suomen valtio on sitoutunut tämän julistuksen
sisältämiin tavoitteisiin ja niistä tiedottamiseen.
YK-liitto on keskeisesti mukana tässä työssä ja
tekee julistusta ja sen asettamia kehitystavoitteita tunnetuiksi
maassamme. YK:n pohjoismainen tiedotustoimisto Kööpenhaminassa
aiotaan lakkauttaa vielä tämän syksyn
aikana. Tämä tarkoittaa sitä, että paineet
Suomen YK-liittoa kohtaan tulevat kasvamaan. Globalisaatio ja siihen
liittyvät hankkeet, kuten Helsinki-prosessi, lisäävät
edelleen liiton tiedotusvastuuta maailman tapahtumista.
Kiinnostus Yhdistyneitä kansakuntia ja globaaleja ongelmia
kohtaan kasvaa ihmisten keskuudessa. Viimeaikaiset maailmantapahtumat, yhä suurempaa
julkista huomiota saavat ja raaistuvat konfliktit sekä lisääntyvä turvattomuus
ja eriarvoisuus niin kansallisella kuin kansainväliselläkin
tasolla luovat epävarmuuden ilmapiiriä. Jotta
ihmiset voivat luottaa tulevaisuuteen, heidän on saatava
tietää toimijoista, jotka rakentavat turvallista
ja kestävään kehitykseen nojaavaa maailmanjärjestystä.
Suomen YK-liiton keskeinen tehtävä eli YK:ta koskevan
perustiedon välittäminen suomalaisille onkin tänä päivänä hyvin tärkeää.
Tämä tieto lisää tukea ja luottamusta YK:ta
kohtaan ja vahvistaa näin itse järjestöä. Yhdistyneiden
kansakuntien ja sen työn tukeminen on perinteisesti ollut
keskeistä Suomen ulkopolitiikassa.
Suomen YK-liiton harjoittaman tiedotuksen ja koulutuksen muotoja
on jouduttu voimakkaasti kehittämään
nykyvaatimuksia vastaaviksi. Tässä liitto on panostanut
erityisesti verkkotiedotukseen ja -koulutukseen. Liiton ylläpitämien
www-sivujen käyttäjämäärät
ovat viiden vuoden sisällä kominkertaistuneet,
ja esimerkiksi nyt elokuussa sivuilla oli keskimäärin
3 500 kävijää päivässä.
Luku on myöhemmin syksyllä vielä suurempi,
kun koulujen ja järjestöjen toiminta kunnolla
käynnistyy. Liiton järjestämiin koulutus-
ja keskustelutilaisuuksiin osallistuu myös aiempaa enemmän
ihmisiä, mikä kertoo kasvavasta kiinnostuksesta
kansainvälisiä kysymyksiä kohtaan. Tämä kaikki
luo uusia haasteita, joihin vastaaminen edellyttää paljon
resursseja.
Suomen YK-liiton perustamisesta tulee kuluneeksi 50 vuotta syksyllä 2004.
Vuonna 2005 vietetään itse Yhdistyneiden kansakuntien
60-vuotisjuhlaa. Tuolloin tulee kuluneeksi myös 50 vuotta
siitä, kun Suomi liittyi maailmanjärjestöön.
Nämä juhlavuodet antavat Suomen YK-liitolle hyvän
mahdollisuuden järjestää erilaisia tempauksia
ja tilaisuuksia sekä kehittää liiton koulutusta
ja tiedotusta siihen suuntaan, että se tukee myös
Suomen YK-politiikan tavoitteita.
Suomen YK-liitto tarvitsee tähän toimintaan kuitenkin
nykyistä enemmän resursseja. YK:n ja sen ala-
ja erityisjärjestöjen päätöksentekoon
ja toimintaan liittyvän tiedotuksen asianmukainen hoito
on Suomen YK-liiton velvollisuus. Ilman riittäviä resursseja
liitto ei kuitenkaan pysty täyttämään
velvoitettaan eikä kykene aloittamaan juhlavuosien valmistelua
maassamme. Liiton henkilöresurssit ovat tällä hetkellä täysin
riittämättömät, ja tähän
tilanteeseen tarvitaan parannusta. YK-liitto haluaa myös
koota YK-osaajista koostuvan keskusteluryhmän, jonka avulla
se voi ylläpitää globalisaatiokeskustelua
ja pyrkiä tuomaan julkisuuteen YK:n vuosituhattavoitteita. Juhlavuosien
aikana Suomen YK-liitto myös entisestään
kehittää yhteyksiään kouluihin
ja oppilaitoksiin. Tarkoituksena on mm. julkaista YK:ta ja sen toimintaa
esittelevä opetuspaketti ja tarjota se koulujen, oppilaitosten
ja kirjastojen käyttöön niin painettuna
kuin verkkoversionakin.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2004 talousarvioon
momentille 24.99.50 lisäyksenä 100 000
euroa Suomen YK-liiton toiminnan tukemiseen ja lisää momentin
perusteluihin maininnan, että määrärahasta
osoitetaan 340 000 euroa Suomen YK-liitolle.
Helsingissä 26 päivänä syyskuuta
2003