TALOUSARVIOALOITE 81/2003 vp

TAA 81/2003 vp - Pertti Hemmilä /kok ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen maatilatalouden rakenteen kehittämiseen

Eduskunnalle

Tässä aloitteessa esitetään maatilatalouden kehittämisrahaston ensi vuoden määrärahoja lisättäväksi niin, että MAKERAsta ja talousarviosta myönnettävä rahoitustuki säilyisi vähintään kuluvan vuoden tasolla. Tämä edellyttää yhteensä 73,4 miljoonan euron lisäystä korkotukiin, avustuksiin ja lainoihin.

Maatilatalouden rakenteen kehittämisen keskeisenä tavoitteena on luoda edellytykset kannattavan toiminnan harjoittamiseen, mikä usein tarkoittaa yrityskoon kasvattamista. Ottaen huomioon maatilatalouden rakennekehitys on suomalaisen elintarviketuotannon jatkuvuuden kannalta elintärkeää kannustaa erityisesti nuoria viljelijöitä investoimaan tuotannon kehittämiseen. Itä-Euroopan maiden maataloustuotannon tulo EU:n sisämarkkinoille tullee muutaman vuoden kuluessa vaikuttamaan myös kotimaisiin elintarvikemarkkinoihimme. Erikoistumalla ja kehittämällä tuotantoamme voimme pysyä mukana yhä kovenevassa kilpailussa, kun kansainväliset kauppaketjut yhä enenevässä määrin valtaavat alaa myös Suomessa. Maataloutemme kehittymisen vaatimat yksittäiselle viljelijälle kohtuuttoman kalliit investoinnit ovat mahdollisia ainoastaan, mikäli valtio edelleen on tukemassa investointeja korkotuella, lainoilla ja avustuksilla.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2004 talousarvioon momentille  30.14.49 lisäyksenä 73 400 000 euroa maatilatalouden rakenteen kehittämiseen.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2003

  • Pertti Hemmilä /kok
  • Reijo Paajanen /kok