Viimeksi julkaistu 28.7.2025 16.43

Talousarvioaloite TAA 81/2024 vp 
Tytti Tuppurainen sd 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä nuorisotyön edistämiseen (4 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Sanna Marinin hallitukseen verrattuna vuoden 2025 nuorisoalan rahoitus vähenee Orpon hallituksen jo tekemien ja ensi vuodelle esittämien leikkausten sekä määräaikaisten avustusten loppumisen myötä yli 15 prosenttia verrattuna vuoteen 2023. Tulevina vuosina nuorisoalan tilanne vielä vaikeampi, koska hallitus on sopinut päättävänsä 75 miljoonan euron uusista leikkauksista opetus- ja kulttuuriministeriön valtionavustuksiin puoliväliriihessä. 

Hallitusohjelmassa sanotaan, että kansakuntamme menestys riippuu siitä, miten meidän nuorillamme menee. Nuorisotyön rahoitukseen kohdennetut leikkaukset ovat leikkauksia suoraan nuorilta. Nuorisoalan toteuttamassa kyselyssä nuoret itse arvioivat, että nuorisotyön vähentymisellä on isoja vaikutuksia heidän elämänsä merkityksellisyyteen, arjen sujuvuuteen ja tulevaisuudennäkymiin — jopa elämänsä jatkumiseen. Nuorten laiminlyömisellä on kohtalokkaat seuraukset paitsi inhimillisesti, myös kansantaloudellisesti. 

Nuorten hyvinvointi on polarisoitunut. Sosioekonomisella taustalla ja kodin tilanteella on suuri merkitys siihen, millaisia mahdollisuuksia nuorella on kouluttautua, tehdä työtä, pitää yllä terveyttään ja harrastaa. Nuorten kasvun ja kehityksen lähtökohdat voivatkin olla hyvin vaihtelevat ja hyvinvoinnin edistämisessä on tärkeää ottaa huomioon myös heidän perheidensä tukeminen. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta lisää 4 000 000 euroa momentille 29.91.50 nuorisotyön edistämiseen. 
Helsingissä 4.10.2024 
Tytti Tuppurainen sd