TALOUSARVIOALOITE 827/2001 vp

TAA 827/2001 vp - Kari Myllyniemi /kesk 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen pelastushelikopteritoiminnan avustamiseen

Eduskunnalle

Tehokkaaksi osoittautunut ja eri hallinnonaloja palveleva pelastushelikopteritoiminta on perustunut vapaaehtoiskeräyksillä hankittuihin ja Raha-automaattiyhdistykseltä saatuihin avustuksiin. Valtion talousarvion kautta tapahtunut panostus on jäänyt vähäiseksi, mutta toiminta on kuitenkin palvellut valtionhallintoa erityisesti terveydenhuollossa sekä pelastus- ja palotoimessa. Viime vuosina keräystoiminnassa on ilmennyt eräitä vaikeuksia, mikä puolestaan on heikentänyt pelastushelikoptereiden toimintaedellytyksiä.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon momentille  26.80.22 lisäyksenä 1 600 000 euroa pelastushelikopteritoiminnan avustamiseen.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Kari Myllyniemi /kesk