TALOUSARVIOALOITE 832/2006 vp

TAA 832/2006 vp - Olli Nepponen /kok 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen rintamalisän budjettiperusteiseen tasokorotukseen

Eduskunnalle

Kaikille veteraaneille maksettavaan verottomaan rintamalisään ei ole tehty tasokorotusta, vaan ainoastaan vuosittaiset indeksitarkistukset. Rintamalisän taso vuonna 2006 oli 41,84 euroa kuukaudessa. Rintamalisän saajia oli vuoden 2006 elokuun lopussa 87 800 ja ylimääräisen rintamalisän saajia 43 900. Kaikkein pienituloisimpien veteraanien toimeentuloa kohennettiin ylimääräisen rintamalisän tasokorotuksella vuoden 2000 keväällä. Kansaneläkkeiden tasokorotus kesäkuussa 2001 ja maaliskuussa 2005 kohensivat osaltaan myös veteraanien toimeentuloa, ja se heijastui myös ylimääräiseen rintamalisään. Syyskuun alussa 2006 voimaan tulleen kansaneläkkeen tasokorotuksen johdosta ylimääräinen rintamalisä korottui enimmillään 2,25 euroa kuukaudessa. Rintamalisän määrään ei kansaneläkkeen tasokorotuksella ollut vaikutusta. Rintamalisän tasokorotus kohdistuisi kaikkiin veteraaneihin ja olisi samalla tunnustus heidän panoksestaan Suomen itsenäisyyden turvaamiseksi.

Lisäkustannukset vuoden 2006 tasolla keskimäärin 84 000 saajan pohjalta arvioituina olisivat seuraavat:

  • Mikäli rintamalisään tehdään 5 euron tasokorotus kuukaudessa, olisi kustannusvaikutus 84 000 x 12 kk x 5 euroa = 5,04 miljoonaa euroa.

  • Mikäli korotus on 10 euroa/kk, olisi kustannusvaikutus vastaavasti 10,08 miljoonaa euroa.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2007 talousarvioon momentille  33.21.52 lisäyksenä 10 080 000 euroa rintamalisän budjettiperusteiseen tasokorotukseen 10 eurolla kuukaudessa.

Helsingissä 22 päivänä syyskuuta 2006

  • Olli Nepponen /kok