TALOUSARVIOALOITE 845/2006 vp

TAA 845/2006 vp - Pekka Nousiainen /kesk 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Kaakkois-Suomen tiepiirille tieosuuden Kesämäki—Kolkonpää päällystämiseen

Eduskunnalle

Maantien 4371 Kesämäki—Kolkonpää-osuus on merkittävä läpikulkutie Sulkavan, Rantasalmen, Juvan ja Savonlinnan kuntien välisessä liikenteessä. Sitä käytetään paljon läpi vuoden alkutuotannon raaka-aineiden kuljetuksessa jatkojalostukseen teollisuuslaitoksiin. Tien vaikutuspiirissä on satoja talouksia, ja peruskylissä asuvista huomattava osa käyttää tietä päivittäin esimerkiksi työmatkoihin. Tien 12 kilometriä pitkä osuus Linkolasta Kolkonpäähän on kunnostamatta. Tien huonokuntoisuus heikentää liikenneturvallisuutta ja asukkaiden kokemaa turvallisuutta, sillä huonokuntoinen tie voi aiheuttaa vaaratilanteita ja vaikeuttaa esimerkiksi pelastustoimen palvelujen saatavuutta hätätilanteessa. Kunnostettuna tie palvelisi paremmin matkailuliikennettä Viipurista Haaparantaan.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2007 talousarvioon momentille  31.24.21 lisäyksenä 2 500 000 euroa Kaakkois-Suomen tiepiirille tieosuuden Kolkonpää—Sulkava parantamiseen ja päällystämiseen.

Helsingissä 22 päivänä syyskuuta 2006

  • Pekka Nousiainen /kesk