TALOUSARVIOALOITE 847/2003
vp
TAA 847/2003
vp - Jari Vilén /kok ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen kuljetusten
alueelliseen tukemiseen
Eduskunnalle
Alueellisen kuljetustuen myöntäminen
on yksi tärkeä monipuolisen ja kestävän
aluepolitiikan elementti. Kuljetustuen avulla maamme eri osissa
sijaitsevien pienten ja keskisuurten yritysten kilpailuedellytyksiä voidaan
tasata ja parantaa siten syrjäseuduilta käsin
toimivien yritysten kannattavuutta ja työllistämismahdollisuuksia.
Alueellinen kuljetustuki on paljon hyödynnetty tukimuoto
mm. Ruotsissa, jossa siihen käytetään
huomattavasti enemmän rahaa kuin Suomessa. Viime aikoina
se on ollut myös EU:n komission suojeluksessa, sillä kilpailukomissaari
Mario Monti on suositellut esimerkiksi Norjaa suuntaamaan aluepoliittiset
panostuksensa nimenomaan kuljetukseen.
Naapurimaidemme ratkaisuista seuraa kannustin nostaa tukea myös
kotimaassamme. Koska EU:n komissiokin on ollut korotuksille suopea,
myös Suomella on hyvät mahdollisuudet saada lupa
oman tukensa lisäämiseen ja laajentamiseen.
Kuljetustukea maksetaan tällä hetkellä Lapin, Pohjois-Pohjanmaan,
Kainuun, Pohjois-Karjalan ja Etelä-Savon maakunnissa sijaitsevien
pk-yritysten valmistamien tuotteiden kuljetuksille. Tukea on maksettu
vuosittain noin 3,7 miljoonaa euroa noin 250 yritykselle.
Vuoden 2004 talousarviossa tuen maksamisvaraa on esitetty kasvatettavaksi
4,35 miljoonaan euroon. Saman vuoden alusta lukien kuljetustukeen
oikeuttavaa aluetta on kuitenkin suunniteltu laajennettavaksi Pohjois-Savon
maakuntaan.
Jotta suunniteltu laajennus ei söisi muiden alueiden
tukea ja jotta myös muiden alueiden tukitasoa pystyttäisiin
entisestään korjaamaan, tulisi momentille kohdentaa
tuntuvasti lisävaroja.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2004 talousarvioon
momentille 32.30.44 lisäyksenä 4 000 000
euroa alueelliseen kuljetustukeen.
Helsingissä 26 päivänä syyskuuta
2003
- Jari Vilén /kok
- Maija Rask /sd
- Simo Rundgren /kesk
- Esko-Juhani Tennilä /vas
- Markus Mustajärvi /vas