TALOUSARVIOALOITE 849/2003 vp

TAA 849/2003 vp - Lasse Virén /kok 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Itä-Uudenmaan alemman tieverkon ja kevyen liikenteen väylien rakentamiseen

Eduskunnalle

Viimeisten kymmenen vuoden aikana ovat Uudenmaan tiepiirin tiemäärärahat laskeneet 120 miljoonan euron tasolta 103 miljoonan euron tasolle, vaikka kustannustaso on samaan aikaan huomattavasti noussut. Tieverkon kehittämiseen tarkoitetut määrärahat ovat kohdistuneet lähes kokonaan välttämättömiin päätieverkon investointeihin. Alemman tieverkon ja kevyen liikenteen kehittämishankkeet ovat jatkuvasti lykkääntyneet, ja alempi tieverkko on alkanut rappeutua. Suuri osa maan väestönkasvusta kohdistuu Uudenmaan tiepiirin alueelle, jonne on tarpeen rakentaa uusia kevyen liikenteen väyliä yleisen tieverkon yhteyteen sekä parantaa myös alempaa tieverkkoa liikenneturvallisuuden ja sujuvuuden parantamiseksi.

Itä-Uudellamaalla on useita alemman tieverkon ja kevyen liikenteen hankkeita odottamassa toteutusta. Esimerkkeinä voidaan mainita Koskenkylän ja Orimattilan välisen maantien 167 perusparannushanke, jonka alustava kustannusarvio välillä Koskenkylä—Myrskylä on 3,5 milj. euroa. Hankkeen toteuttamisella voitaisiin parantaa Päijät-Hämeen alueen yritysten tavarankuljetusta Loviisan sataman ja Päijät-Hämeen välillä sekä tehostaa Loviisan sataman ja alueen yritysten toimintaedellytyksiä ja kilpailukykyä. Kiireellisiä kevyen liikenteen hankkeita on mm. Askolan, Myrskylän, Pukkilan ja Ruotsinpyhtään kirkonkylissä sekä Loviisan kaupungissa. Porvoossa ja Sipoossa, joissa väestönkasvu on hyvin voimakasta, on useita kiireellisiä kevyen liikenteen hankkeita.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2004 talousarvioon momentille  31.24.21 lisäyksenä 5 000 000 euroa Itä-Uudenmaan alemman tieverkon parantamiseen ja kevyen liikenteen väylien rakentamiseen sekä myöntää samaan tarkoitukseen Tiehallinnolle sopimusvaltuutta 20 000 000 euroa.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2003

  • Lasse Virén /kok