TALOUSARVIOALOITE 851/2003 vp

TAA 851/2003 vp - Erkki Virtanen /vas ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen kuntien harkinnanvaraiseen rahoitusavustukseen

Eduskunnalle

Valtion talousarvioesityksessä vuodelle 2004 esitetään kuntien harkinnanvaraiseen rahoitusavustukseen määrärahaa 48 miljoonaa euroa, kun vastaava määräraha vuoden 2002 tilinpäätöksen mukaan oli 54 157 000 euroa. Vuoden 2003 talousarviossa määräraha oli 47 miljoonaa euroa. Kuntataloudesta tehtyjen ennakkoarvioiden mukaan kuntien taloudellinen tilanne on edelleen heikko, ja voimakkaana jatkuva muuttoliike heikentää erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomessa kuntien taloudellista asemaa. Muuttotappioalueiden kuntien mahdollisuudet hoitaa vastuitaan ovat pikemminkin heikentyneet kuin vahvistuneet, minkä vuoksi harkinnanvaraisen rahoitusavustuksen tarve on jopa aikaimpaa suurempaa. Tämän vuoksi harkinnanvaraista rahoitusavustusta tulee lisätä vähintään 70 miljoonaan euroon, jotta kunnat voisivat selvitä edes lakisääteisistä tehtävistään.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2004 talousarvioon momentille  26.97.34 lisäyksenä 70 000 000 euroa kuntien harkinnanvaraiseen rahoitusavustukseen.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2003

  • Erkki Virtanen /vas
  • Markku Rossi /kesk
  • Jyrki Katainen /kok
  • Rauno Kettunen /kesk
  • Kari Kärkkäinen /kd
  • Eero Lämsä /kesk
  • Iivo Polvi /vas
  • Tuula Väätäinen /sd
  • Anne Huotari /vas