TALOUSARVIOALOITE 856/2003
vp
TAA 856/2003
vp - Raimo Vistbacka /ps ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen maatalousyrittäjän ammatinvaihdoksesta
johtuvasta opintotuen takaisinperinnästä luopumiseen
Eduskunnalle
Kansaneläkelaitoksen alaisen opintotukikeskuksen
tulkinta sellaisissa tapauksissa, joissa opintotuen hakija/saaja
on lähtenyt opiskelemaan uutta ammattia toimittuaan ensin
maatalousyrittäjänä, on osoittautunut
joissain tapauksissa kohtuuttomaksi. Mikäli maataloutta
harjoittanut henkilö on terveydellisistä syistä (esimerkiksi
allergia) jo varsin nuorena joutunut luopumaan ammatistaan ja hankkimaan
uuden ammatin, hän luonnollisesti hakee mahdollisesti useankin
vuoden kestävien opintojensa rahoittamiseen opintotukea —- tapahtuuhan
opiskelu lähes poikkeuksetta vieraalla paikkakunnalla,
jolloin asunto on välttämätön.
Nyt kuitenkin opintotukikeskus tulkitsee maatalouden harjoittamisen
lopettamistilanteessa syntyneitä karjan ja muun yrityksen
omaisuuden myyntituloja niin, että ne lasketaan suoraan tilan
omistaneen tai omistavan henkilön ansioiksi mahdollisen
opiskelunaikaisen kesätyöansion lisäksi.
Tällöin on luonnollista, että tulojen
yhteismäärä ylittää sallitun
määrän ja saatu tuki peritään
takaisin tai sitä ei myönnetä.
Kyseinen tulkinta on kohtuuton ja jopa virheellinen, sillä esimerkiksi
eläimistä ja maatalouskoneista saatu
myyntitulo joudutaan lähes poikkeuksetta käyttämään
tilalla olleiden, maatalouselinkeinoon liittyneiden lainojen maksuun tai
hoitoon. Tavallista on myös se, että tilan asuinrakennusta
rasittaa sukupolvenvaihdokseen liittyvä syytinki tai muu
omistajan vanhempien asumisoikeus, jolloin rakennuksen myynti ei
ole ainakaan nopealla aikataululla mahdollista. Näin ollen
mainitussa tilanteessa olevalla, uutta ammattia hankkivalla henkilöllä saattaa
olla tilanhoidon lopettamisesta itse asiassa enemmän haittaa
tai kuluja kuin todellista rahallista hyötyä. Tässä tilanteessa
evättävä tai takaisin perittävä opintotuki
saattaa henkilön todella kestämättömään
taloudelliseen asemaan. On myös otettava huomioon se, ettei
henkilö ole tilanteessa omasta tahdostaan, vaan tilanteen
eli terveydellisten syiden (ammattitauti) takia.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2004 talousarvioon
momentille 29.70.55 lisäyksenä 4 000
000 euroa maatalousyrittäjän ammatinvaihdoksen
yhteydessä tapahtuvasta opintotuen takaisinperinnästä luopumiseen.
Helsingissä 26 päivänä syyskuuta
2003
- Raimo Vistbacka /ps
- Timo Soini /ps
- Tony Halme /ps