TALOUSARVIOALOITE 862/2007 vp

TAA 862/2007 vp - Satu Taiveaho /sd 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen nuorisotyöhön

Eduskunnalle

Nuorisotyön asema syrjäytymisen ehkäisyssä, nuorten harrastetoiminnan järjestämisessä, vaikutusmahdollisuuksien lisäämisessä ja tukea tarvitsevien nuorten auttamisessa on tärkeää. Suomalaisten nuorien osalta huolestuttava piirre on se, että ongelmat tuntuvat kasaantuvan niille nuorille, joilla ongelmia on entisestään. Suomessa on selkeästi havaittavissa nuorten ikäryhmissäkin tapahtuva kahtiajakautuminen ja moniongelmaisten nuorten elämän vaikeutuminen yhteiskunnassa. On laskettu, että nuorena syrjäytyvän henkilön yhteiskunnalle aiheuttamat kustannukset ovat hänen elinkaarensa aikana noin 1,2 miljoonaa euroa.

Nuorisotyöllä parannetaan nuorten elinoloja, luodaan edellytyksiä nuorten kansalaistoiminnalle ja ehkäistään nuorten syrjäytymistä yhteiskunnasta. Nuorisopolitiikan vaikuttavuutta on lisättävä, jotta voidaan parantaa nuorten asunto-, työ- ja muita toimeentulomahdollisuuksia. Yhteiskunnan kannalta huomattavasti edullisemmaksi tulee osoittaa valtionosuuksia nuorisotyöhön kuin korjata syrjäytymisen inhimillisiä vaikutuksia myöhäisemmässä elämänvaiheessa. Nuorten tarpeiden huomiointi on yhteiskunnassa äärimmäisen tärkeää, sillä heidän asiansa jäävät usein muiden asioiden jalkoihin. Nuorisotyön resursointi eri kunnissa on myös hyvin vaihtelevaa.

Eduskunnan tulee sitoutua konkreettisiin tavoitteisiin ja toimiin lasten ja nuorten eriarvoistumisen vähentämiseksi. Tätä työtä tehdään mm. kunnallisen nuorisotyön kautta. Eduskunnassa aikaisemmin sovittua jakosuhdelakia on noudatettava. Jakosuhdelain mukaan rahaa on kohdennettava nuorison kansalaistoimintaan, syrjäytymisen ehkäisyyn ja kuntien nuorisotyöhön.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2008 talousarvioon momentille  29.91.50 lisäyksenä 4 000 000 euroa nuorisotyöhön.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2007

  • Satu Taiveaho /sd