TALOUSARVIOALOITE 868/2003 vp

TAA 868/2003 vp - Raimo Vistbacka /ps ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen maantien Niinimaa—Hynnilä kunnostamiseen Vaasan tiepiirissä

Eduskunnalle

Niinimaa—Hynnilä-tie 17303 kulkee pääosin Kuortaneen kunnan alueella toimien valtateiden 18 ja 66 väliin jäävän laajan alueen kulkureittinä niin Alavudelle, Kuortaneelle kuin myös Peräseinäjoelle. Teiden vaikutusalueella sijaitsee monia kyliä, kuten esimerkiksi Niinimaa ja Kivenmäki, joista asioidaan säännöllisesti sekä Kuortaneelle että Alavudelle. Kylien asukkaista osa käy säännöllisesti työssä mainituilla paikkakunnilla, jopa vuorotyössä. Kesäisin tien liikennemäärät kasvavat edelleen, eikä maataloutta ja muuta yritystoimintaa palvelevaa ns. hyötyliikennettäkään sovi unohtaa.

Puheena oleva tie on lähes koko pituudeltaan (13,7 km) sorapintainen muutamia 1990-luvulla parannustoimien kohteina olleita lyhyitä osuuksia lukuun ottamatta. Tämä tekee tiestä herkän kelirikolle ja raskaan liikenteen aiheuttamille vaurioille. Tien kapeus ja talvihoidon erittäin heikko taso ovat hankaloittaneet jopa alueen asukkaiden työhön pääsyä. Muutoinkin tien hoitoon on oltu laajalti tyytymättömiä — tuntuu kuin tie olisi kunnossapidon osalta "unohdettu" kokonaan.

Maantien 17303 merkitys on sen vaikutusalueen asukkaille erittäin suuri: se on elinehto. Tämän takia tulisi mahdollisimman pikaisesti saada käyntiin tien perusparannustyöt, jolloin tietä voitaisiin leventää, perustuksia vahvistaa ja suorittaa myös muita liikenneturvallisuutta parantavia toimenpiteitä. Varat töiden aloittamiseen tulisi saada jo kuluvan vuoden aikana.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2004 talousarvioon momentille  31.24.21 lisäyksenä 1 000 000 euroa maantien 17303 Niinimaa—Hynnilä perusparannustöiden aloittamiseen.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2003

  • Raimo Vistbacka /ps
  • Timo Soini /ps
  • Tony Halme /ps