TALOUSARVIOALOITE 876/2003
vp
TAA 876/2003
vp - Raimo Vistbacka /ps ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen paikallistien
15911 peruskorjaamiseen ja päällystämiseen
Nurmeksessa
Eduskunnalle
Savo-Karjalan tiepiirin alueella Nurmeksen kaupungissa
kulkeva paikallistie 15911 on kunnostettu ja päällystetty
keskustan puoleisesta päästään
noin 1,4 kilometrin matkalta. Sen sijaan loppuosa, noin 10,6 kilometrin
osuus, on edelleen vuonna 1900 tapahtuneen tien käyttöönoton
mukaisessa kunnossa lukuun ottamatta normaaleja hoitotoimia, suuntauksen
parannuksia, ojituksia sekä routimisen ehkäisytoimia.
Tie on varsinkin kesäisin vilkkaassa käytössä,
ja sen ajoneuvotiheys on noin 700 ajoneuvoa/vrk, sijaitseehan
sen varrella Bomba, Sotkan kylpylä, lomaosakekylä, Hyvärilän
kartanohotelli ja golfkenttä, leirintäalue ja
Kohtavaaran kansanopisto sekä lukuisia yksityisiä matkailuyrityksiä ja
runsaasti loma-asutusta. Lisäksi tien varrella on runsaasti
asutusta, joka on viime vuosina laajentunut tien suuntaan Hyvärilän
ja Lipinlahden alueelle. Tietä käyttävät
päivittäin useat linja-autovuorot Lieksasta Nurmekseen,
tilausajoliikenne, raskaat puutavaran- ja muut hyötykuljetukset
sekä säännöllinen työmatkaliikenne.
Kesäisin turistit käyttävät
tietä vaihtoehtoisena reittinä Nurmes—Lieksa-tielle
73.
Tie on siis varsin runsaasti liikennöity ainakin Nurmeksen
keskustan ja Kohtavaaran välisellä osuudella aina
maantien 15910 (Kohtavaara—Kuikka) risteykseen asti, jota
tietä pitkin on yhteys em. tielle 73. Kyseisen
osuuden osalta, joka on pituudeltaan noin 4 kilometriä,
on olemassa valmiit perusparannussuunnitelmat, ja hankkeen kustannukset
ovat noin 850 000 euroa. Koska perustienpidon määrärahat
ovat niukat, tarvitaan hankkeen toteuttamiseen erillinen määräraha
valtion vuoden 2004 talousarvioon.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2004 talousarvioon
momentille 31.24.21 lisäyksenä 850 000
euroa maantien 15911 peruskorjaukseen ja päällystämiseen
tien päällystetystä osuudesta maantien
15910 risteykseen saakka Kohtavaarassa Nurmeksessa.
Helsingissä 26 päivänä syyskuuta
2003
- Raimo Vistbacka /ps
- Timo Soini /ps
- Tony Halme /ps