Viimeksi julkaistu 19.1.2021 15.10

Talousarvioaloite TAA 88/2015 vp Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä eläkeläisten asumistuen säilyttämiseksi nykyisellään (65 000 000 euroa)

Anna-MajaHenrikssonrym.

Eduskunnalle

Hallitus suunnittelee eläkeläisten asumistuen rajaamista. Suomen 1 434 500 eläkeläisestä 190 000:n eläke on niin pieni, että he tarvitsevat asumistukea, ja hahmoteltu 60 euron enimmäisleikkaus kuukaudessa kohdistuisi 90 000 suomalaiseen. 

Tämä leikkaus tapahtuisi sen vuoksi, että eläkeläisten asumistuen laskentatapaa muutettaisiin ja että hyväksyttäviä asumiskustannuksia alennettaisiin. Hallitus valmistelee asiasta lakiehdotusta, jossa eläkeläisten asumistuki yhdistettäisiin yleiseen asumistukeen. Hallituksen esityksessä mainitaan 60 euroa enimmäisleikkauksen katoksi kuukaudessa yksilötasolla. Tämä saattaa pahimmassa tapauksessa olla jopa 10 prosenttia eläkeläisen kuukausitulosta. 

Hallituksen esityksessä on kuuden kuukauden siirtymäkausi nykyisille tuensaajille. Tämän myötä eläkeläiset joutuvat eri asemaan sen vuoksi, että aiemmin asumistukea saaneilla on siirtymäaika, kun taas vuoden alusta asumistukea hakevat arvioitaisiin uusien kriteerien perusteella. Katsomme kaikki eläkeläisiin kohdistuvat eri toimenpiteet huomioon ottaen, että kokonaisnäkemyksen nimissä asumistuki olisi pidettävä nykyisen laskentatavan mukaisena ja nykyisellä tasolla koko vuoden 2016 ajan. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 65 000 000 euroa momentille 33.10.54 eläkeläisten asumistuen säilyttämiseksi nykyisellään  
Helsingissä 9.10.2015 
Anna-MajaHenrikssonr
CarlHaglundr
AndersAdlercreutzr
EvaBiaudetr
ThomasBlomqvistr
MikaelaNylanderr
MatsNylundr
JoakimStrandr
StefanWallinr