TALOUSARVIOALOITE 89/2003 vp

TAA 89/2003 vp - Pertti Hemmilä /kok 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Turun ulomman kehätien eli ns. HAKU-tien rakentamiseen

Eduskunnalle

Viime viikkoina useat eri alojen yritykset ovat uutisoineet toimintojensa siirtämisestä ulkomaille, koska Suomi ei pysty kilpailemaan työvoimakustannuksilla esimerkiksi eteläisten naapuriemme tai Kaukoidän maiden kanssa. Myös kotimarkkinamme ovat pienet. Harvan asutuksen ja pitkien välimatkojen vuoksi yritykset tarkastelevat työvoimakustannusten ja markkinoiden lisäksi erityisesti myös liikenneyhteyksiä valitessaan sijaintipaikkaa maamme sisällä tai ratkaistessaan mahdollista siirtymistä maamme rajojen ulkopuolelle.

Tuotteiden markkinoinnin ja työvoiman saatavuuden turvaamiseksi yritysten kannattaa sijoittua toimivien liikenneyhteyksien varrelle. Esimerkiksi Vakka-Suomi ei pysty riittävän tehokkaasti houkuttelemaan alueelle uusia yrityksiä, koska suora yhteys pääkaupunkiseudulle puuttuu. Autotehtaan lomautuksista aiheutunut työttömyyden voimakas lisääntyminen erityisesti Uudessakaupungissa edellyttäisi valtion panostusta infrastruktuuriin, jotta seutukunnan talouselämä saataisiin nousuun ja sitä kautta työllisyystilanne nykyistä paremmaksi.

Tällä hetkellä Turun kautta kulkee huomattavasti rahtiliikennettä, jonka tarkoituksenmukainen reitti Vakka-Suomesta pääkaupunkiseudulle kulkisi Auranmaan ja Halikon kautta. Poikittaiset tieyhteydet Auranmaalta Vakka-Suomeen puuttuvat kokonaan. Toisin sanoen Turulta puuttuu ulompi kehätie. Tieosuudesta Aura—Mynämäki—Mietoinen on olemassa tarveselvitys vuodelta 1992 ja Tielaitoksen hankepäätös keväältä 1993. Turun tiepiirillä on myös yleissuunnitelma tieosuudesta. Hankkeen kustannusarvio olisi noin 17 miljoonaa euroa, ja kannattavuuskertoimeksi on laskettu 1,7.

Kehätiestä on rakentamatta ainoastaan Auran ja Mietoisten välinen osuus. Lisäksi Mietoisten ja Kustavin välinen tie on välittömän kunnostuksen tarpeessa. Kun poikittaisyhteys puuttuu, se puolestaan lisää sekä Kustavintien että varsinkin valtatien 8 liikenneruuhkia. Vakka-Suomen, Loimaan ja Salon seutukuntien välinen tieyhteys puuttuu, joten koko maakunnan yritystoiminnan kannalta olisi ensiarvoisen tärkeää, että pitkään suunnitelmissa ollut ns. HAKU-tie (Halikko—Kustavi) saataisiin rakennettua valmiiksi. Salon elinkeinoelämä työllistää huomattavasti väestöä myös Vakka-Suomesta, ja työmatkaliikenteessä joudutaan nykyisin kulkemaan Turun kautta Saloon.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2004 talousarvioon momentille  31.24.78 lisäyksenä 500 000 euroa Turun ulomman kehätien rakentamiseen.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2003

  • Pertti Hemmilä /kok