TALOUSARVIOALOITE 89/2013
         vp
      
      TAA 89/2013
            vp - Lauri Heikkilä /ps ym.
      
      Tarkistettu versio 2.0
      Määrärahan osoittaminen Itämeren
         suojeluun
      
    
   
   
      
Eduskunnalle
   
   
   
      
      Saukonojan vesiosuuskunta suunnittelee ja toteuttaa
         paineviemärin Liedossa Saukonojan koulupiirin alueella
         oleviin kyliin, joissa on noin 230 taloutta. Laskelmien mukaan noin
         180 talouden arvioidaan liittyvän samaan viemäriverkostoon muutaman
         vuoden kuluessa. Tällä hetkellä hankkeeseen
         on liittynyt noin 90 taloutta.
      
      
      Kustannusarvio nousee 1,3 miljoonaan euroon, ja Varsinais-Suomen
         ELY-keskus on edellisinä vuosina myöntänyt
         hankkeelle avustusta yhteensä 145 000 euroa. Liedon
         kunta osallistuu hankkeen tukemiseen materiaaliapuna.
      
      
      Yksittäisten talouksien osuuden runkoviemärin
         rakentamisesta linjapumppuineen on arvioitu olevan noin 4 000
         euroa. Kiinteistökohtaiset rakennustyöt pumppuineen
         ja tarvikkeineen tulevat maksamaan samansuuruisen summan lisää. Tämän
         lisäksi liittymismaksut kunnalle maksavat noin 1 500—3 000
         euroa, joten talouksien omarahoitusosuus nousee helposti yli 10 000
         euron.
      
      
      Hankkeen eteenpäin menon suurin haaste on kotitalouksille
         tulevat kustannukset. Läheskään kaikilla
         alueen talouksilla ei ole taloudellisia edellytyksiä liittyä viemäriverkostoon.
      
      
      Ympäristövaikutukset Saaristomeren ja Itämeren
         vedenlaatuun ovat merkittäviä, koska alueen
         purot ja joet laskevat Savijoen kautta Aurajokeen ja siitä edelleen
         mereen. Hankkeen toteuttaminen vähentäisi tuntuvasti
         vesistöjen kuormittavuutta ja parantaisi ympäristön
         tilaa.
      
      
    
   
   
      
      
      Edellä olevan perusteella ehdotamme,
      
      että eduskunta ottaa valtion vuoden 2014 talousarvioon
         momentille  35.10.61 lisäyksenä 250 000
         euroa Itämeren suojeluun.
      
      
      
    
   
   
      Helsingissä 27 päivänä syyskuuta
         2013
      
      
         - Lauri Heikkilä /ps
- Kauko Tuupainen /ps
- Arja Juvonen /ps
- Pirkko Mattila /ps
- Pietari Jääskeläinen /ps
- Kimmo Kivelä /ps
- Ritva Elomaa /ps
- Anssi Joutsenlahti /ps