TALOUSARVIOALOITE 894/2003
vp
TAA 894/2003
vp - Raimo Vistbacka /ps ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen turkistarhojen
siirtämisavustuksiin pohjavesialueilla
Eduskunnalle
Vesi- ja ympäristöpiirit tekevät
jatkuvasti pohjavesikartoituksia. Varsinkin Pohjanmaalla näitä kartoituksia
on tehty runsaasti pohjavesialueilla, joiden läheisyydessä sijaitsee
turkistarhoja. Tutkimusten syyksi piiri on ilmoittanut valtioneuvoston
päätöksen, jonka mukaan tarhat olisi
siirrettävä pois pohjavesialueilta. Pohjavesien
tutkimus, luokitus ja valuma-alueiden selvitykset ovat huomattavasti
turkistarhausta nuorempi ilmiö. Tarhojen perustamisaikaan,
1960- ja 1970-luvulla, pohjavesistä oli yhtä vähän
tietoa kuin mahdollisista tarhauksen ympäristöhaitoistakin.
Tarhaajille on vesi- ja ympäristöpiirin taholta
ilmoitettu, että turkistarhat ovat riskisaastuttajia,
ja heitä on uhattu vesioikeudella, mikäli he eivät suostu
muuttamaan.
Tarhaajat ovat tiedustelleet ympäristöministeriöltä,
onko olemassa selvityksiä turkistarhojen aiheuttamasta
vaarasta pohjavesille. Kyseisestä asiasta ei ole tehty
ministeriönkään mukaan mitään
perusteellista selvitystä, mutta toisaalta myönnetään
pyrkimys saada siirretyksi turkistarhat pois pohjavesialueilta.
Ongelmaksi muodostuukin se, ettei valtiolla ole varattuna minkäänlaisia
määrärahoja korvauksiksi tai avustuksiksi
tarhoille ja tarhaajille pakkomuutosta aiheutuviin kustannuksiin
ja mahdollisiin tuotonalentumiskorvauksiin. Esimerkkinä mainittakoon,
että kaikkiaan noin 1 400 tarhan luvat tulevat
uuteen käsittelyyn ja niistä noin 250 on niin
suuria tarhoja, että lupa-asiat kuuluvat ympäristökeskukselle.
Pelkästään Kokkolan vesi- ja ympäristöpiirin
alueella toimii n. 50 tarhaa ja Pohjanmaan alueella liki sata tarhaa,
jotka ovat siirtouhan alla.
Erikoista suunnittelutoimissa on se, että niitä on
tehty salassa: on ilmoitettu, että kunnille toimitetaan
tieto tutkimuksista ja niiden tuloksista. Kunnat ovat kuitenkin
täysin tietämättömiä ja
ilmoittavat, ettei niille ole vesi- ja ympäristöpiirin toimesta
lähetetty mitään papereita tutkimusten pohjalta.
Siirrettäviä tarhoja ollaan ilmeisesti jakamassa
kahteen eri luokkaan: kriittiset heti siirrettävät
ja vähemmän kiireelliset. Tämän
jaon perusteista ei tarhureille ole annettu selvitystä,
ja rajanveto tuntuu vaikealta, jopa mielivaltaiselta. Mainittakoon,
että kaikki toimivat tarhat ovat saaneet toimintaansa luvan
nyt siirtoon painostavalta vesi- ja ympäristöpiiriltä.
Kustannukset tarhojen siirtämisestä toiseen paikkaan,
jopa usean kilometrin päähän aikaisemmasta
paikasta, ovat tuntuvat. Tarhaa kohden kulut nousevat satoihintuhansiin
euroihin, jopa miljoonaan euroon, ja kaikkien sadan tarhan siirtokulut
kohoavat jopa useisiin kymmeniin miljooniin euroihin. Ympäristöministeriöllä ei
ole ilmoituksensa mukaan kuitenkaan lainkaan määrärahoja
avustuksiksi tai korvauksiksi tarhoille siirtokustannuksia varten. Ainoa
tieto on valtiolta luvattu 25 %:n tuki ja korkotukilaina.
On täysin kohtuutonta edellyttää, että tarhaajat
pystyisivät maksamaan korkeat siirtokulut lähes
omasta pussistaan, kun alan kannattavuus on korkeintaan kohtalainen
ja purettavista rakennuksistakin voi olla vielä lainoja maksamatta.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2004 talousarvioon
momentille 35.10.77 lisäyksenä 20 000 000 euroa
korvauksina turkistarhaajille pohjavesialueilla sijaitsevien tarhojen
siirtämisestä aiheutuviin kustannuksiin ja lisää momentin perusteluihin
maininnan, että kyseistä määrärahaa
saadaan käyttää turkistarhojen pohjavesialueilta
siirtämisestä aiheutuvien kustannusten korvaamiseen tarhaajille
75-prosenttisesti siirrosta aiheutuvista kokonaiskustannuksista.
Helsingissä 26 päivänä syyskuuta
2003
- Raimo Vistbacka /ps
- Timo Soini /ps
- Tony Halme /ps