TALOUSARVIOALOITE 9/2003 vp

TAA 9/2003 vp - Janina Andersson /vihr ym.

Tarkistettu versio 2.0

Vuosaaren sataman liikenneväylien rakentamiseen ehdotetun määrärahan poistaminen

Eduskunnalle

Tämä esitys on osa vihreän eduskuntaryhmän vaihtoehtobudjettia.

Vuosaaren satamahanke uhkaa monia sataman alle jääviä sekä sen läheisyydessä sijaitsevia biotooppeja ja lajeja. Juuri alueen luontoarvojen vuoksi hankkeen ympäristövaikutuksista on ollut välttämätöntä laatia perusteelliset selvitykset. Selvitykset ovat osoittaneet, että satamahanke heikentäisi merkittävästi ko. Natura-alueen suojeluarvoja. Samalla se on ollut EU:n luonto- ja lintudirektiivien tavoitteiden vastainen.

Satamaa koskevan asian käsittely on edelleen kesken EU:n komissiossa. On mahdollista, että komissio katsoessaan Suomen rikkoneen yhteisöoikeutta päättää viedä asian EY-tuomioistuimeen. Jos EY-tuomioistuin toteaa Suomen rikkoneen yhteisöoikeutta, on mahdollista, että se vaatii Vuosaaren sataman rakennuslupien purkamista ja satama-alueen ennallistamista. On tärkeää ensin odottaa yhteisön tasolla tapahtuvaa ratkaisua asiassa, ennen kuin sataman rahoituspäätöksiä tehdään Suomessa. Sataman liikenneväylien rakentamiseen varattu määräraha esitetään pois-tettavaksi.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta poistaa valtion vuoden 2004 talousarvion momentilta  31.99.78 Vuosaaren sataman liikenneväylien rakentamiseen ehdotetun 51 000 000 euron määrärahan.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2003

  • Janina Andersson /vihr
  • Tarja Cronberg /vihr
  • Erkki Pulliainen /vihr
  • Kirsi Ojansuu /vihr
  • Merikukka Forsius /vihr
  • Rosa Meriläinen /vihr
  • Anni Sinnemäki /vihr
  • Satu Hassi /vihr
  • Heidi Hautala /vihr