TALOUSARVIOALOITE 902/2003 vp

TAA 902/2003 vp - Harry Wallin /sd 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen kevyen liikenteen väylän rakentamiseen välillä Seinäjoen Heikkilänmäki—Kiikun risteys

Eduskunnalle

Valtioneuvosto on asettanut tavoitteeksi vähentää liikenneonnettomuuksissa vuosittain kuolleiden määrän vuoteen 2010 mennessä alle 250:n. Eräänä osana tätä ohjelmaa valtioneuvosto toteaa, että kevyen liikenteen verkkoja tulee edelleen täydentää. Samalla pyritään minimoimaan risteyskohtia autoliikenteen kanssa. Tavoitteen saavuttamiseksi tarvitaan entistä tehokkaampia toimia. Esimerkiksi jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden kuolemantapauksista noin puolet sattuu taajamien läheisyydessä.

Seinäjoen kaupungin ja Ylistaron kunnan välisen valtatien 18 osa on vilkkaasti liikennöity. Sen varrella on mm. Halkosaaren ja Munakan asuntoalueet, joilta on runsaasti työmatka- ja asiointiliikennettä Seinäjoelle. Kuitenkin väliltä puuttuu noin neljän kilometrin matkalta kevyen liikenteen väylä. Muutoin kevyen liikenteen väylä on valmis Halkosaaren risteykseen saakka.

Vaasan tiepiirin toiminta- ja taloussuunnitelmassa on asetettu tavoitteeksi kevyen liikenteen aseman parantaminen rakentamalla kevyen liikenteen väyliä, ja kyseisestä väylästä on suunnitelmat valmiina.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2004 talousarvioon momentille  31.24.21 lisäyksenä 350 000 euroa keyven liikenteen väylän rakentamiseen Seinäjoen Heikkilänkylän ja Nurmon Kiikun risteyksen välille.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2003

  • Harry Wallin /sd