TALOUSARVIOALOITE 910/2006 vp

TAA 910/2006 vp - Mikaela Nylander /r ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Uudenmaan alemman tieverkon perusparantamiseen

Eduskunnalle

Uudenmaan tiepiirin perustienpidon määrärahojen taso on laskenut huomattavasti 1990-luvun alusta saakka, vaikka väestö ja liikenne ovat kasvaneet ja kustannustaso on noussut. Tieverkon kehittämiseen tarkoitetut määrärahat ovat kohdistuneet lähes kokonaan välttämättömiin päätieverkon investointeihin. Tärkeät alemman tieverkon ja kevyen liikenteen kehittämishankkeet ovat jatkuvasti lykkääntyneet, ja alemman tieverkon kunto on monin paikoin huono. Keskikokoisille tiehankkeille ei ole pitkään aikaan ollut lainkaan rahoitusta. Suuri osa maan väestönkasvusta kohdistuu Uudenmaan tiepiirin alueelle, jossa alemman tieverkon liikennemäärät ovat huomattavasti suurempia kuin muualla maassa. Näistä syistä investointitarpeet ja investoinneista saatavat hyödyt ovat suuria.

Uudellamaalla on runsaasti alemman tieverkon ja kevyen liikenteen hankkeita, jotka ovat lykkääntyneet. Esimerkkeinä voidaan mainita Lapinjärvellä paikallistiet 11932 ja 11913 välillä Heikinkylä—Lapinkylä. Koko tiejaksosta Lapinjärven Kirkonkylä—Heikinkylä—Lapinkylä—Tavastby on noin 6 kilometrin osuus keskiväliltä sorapintaista ja vailla perusprannusta. Hankkeen alustava kustannusarvio on 0,3 milj. euroa. Pernajassa on kapealla ja mutkaisella maantiellä 176 runsaasti Loviisan sataman raskasta liikennettä. Tien läheisyydessä on runsaasti asutusta, kouluja, päiväkoti ja muita palveluja. Kevyen liikenteen väylän rakentaminen välille Gislom—Hardom on ollut vireillä jo 20 vuotta. Hankkeesta on laadittu yleissuunnitelma, ja sen kustannusarvio on 0,8 milj. euroa. Porvoossa on kantatien 55 ja Uuden Saksalantien yksityistieristeys hyvin vaarallinen, ja se vaatisi pikaisia turvallisuustoimenpiteitä. Hankkeen alustava kustannusarvio on 0,1 milj. euroa.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2007 talousarvioon momentille  31.24.21 lisäyksenä 10 000 000 euroa alueellisiin investointeihin ja Uudenmaan tiepiirin kaikkein kiireellisimpien alemman tieverkon parantamista ja kevyen liikenteen väylien rakentamista koskevien hankkeiden toteuttamiseen.

Helsingissä 22 päivänä syyskuuta 2006

  • Mikaela Nylander /r
  • Astrid Thors /r