TALOUSARVIOALOITE 912/2006 vp

TAA 912/2006 vp - Mikaela Nylander /r ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Lapinjärven kunnostamiseen

Eduskunnalle

Itä-Uudellamaalla on yli 30 kunnostustarpeessa olevaa järveä, joista tärkeimpiä kohteita ovat mm. Askolan Etu- ja Takajärvi, Liljendalin Hopomträsket ja Sävträsket, Myrskylän Valkjärvi sekä Lapinjärven Lapinjärvi. Suurimpana ongelmana järvissä on rehevöityminen ja sen aiheuttamat leväkukinnat ja virkistysarvon heikkeneminen. Tärkeimpänä kunnostusmenetelmänä on käytetty tehokalastusta, joka on todettu tehokkaaksi ja riskittömäksi menetelmäksi. Kunnostuksiin liittyy yleensä vesistön kuormituksen vähentäminen, joka vaikuttaa myös koko vesistöalueen tilaan ja vähentää osaltaan Itämereen kohdistuvaa kuormitusta. Kunnostushankkeet toteutetaan ja rahoitetaan yhteistyössä esimerkiksi kuntien, vesiensuojeluyhdistysten ja osakaskuntien kanssa. Hankkeilla on myönteinen vaikutus myös kylien elinvoimaisuuteen ja matkailuun. Valtio rahoittaa näitä hankkeita ympäristötyömäärärahoista.

Lapinjärven pinnan nostosta on kulunut 17 vuotta. Hyötyvaikutukset eivät ole vastanneet odotuksia, koska kunnostustyö jäi tavallaan kesken rantojen ruoppauksen ja järveen tulevien ravinteiden ehkäisyn osalta. Vähävesistöisellä alueella järven kunnostus on erittäin tärkeää. Kunnostuksesta on tehty yleissuunnitelma. Parhaillaan laaditaan kunnostus- ja käyttösuunnitelmaa päämääränä käynnistää laajapohjainen yhteistyö Lapinjärven tulevaisuuden turvaamiseksi.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2007 talousarvioon momentille  35.10.77 lisäyksenä 1 000 000 euroa Lapinjärven kunnostamiseen.

Helsingissä 22 päivänä syyskuuta 2006

  • Mikaela Nylander /r
  • Astrid Thors /r