TALOUSARVIOALOITE 912/2007
vp
TAA 912/2007
vp - Pentti Tiusanen /vas ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen korjaustoiminnan avustuksiin
Eduskunnalle
Asuntojen korjaus-, energia- ja terveyshaitta-avustukset
ovat vuosia olleet alimitoitettuja, erityisesti vuonna 2007. Momentista
maksetaan myös hissien rakentamisavustus vammaisten ja vanhusten
kotona asumisen turvaamiseksi.
Määrärahan tulisi riittää myös
asuntojen sisäilma- ja homehaittojen korjaamisen avustamiseen
sekä haja-asutusalueiden kiinteistökohtaisten
jätevesijärjestelmien parantamiseen.
Määrärahan kohteena on myös
ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi tapahtuvan lämmitystapamuutoksen
tukeminen ja energiatehokkuutta parantavien investointien avustaminen.
Tuki kohdistuu ainoastaan pientaloihin. Tämän
tarpeellisen tuen lisäksi tukea on pystyttävä ohjaamaan
myös kerrostaloihin, erityisesti vuokrataloyhtiöihin.
Näin voidaan alentuneiden lämmityskustannusten
kautta hillitä vuokratasoa.
Talousarvioaloite palauttaa tuen vuoden 2006 toteutuman tasolle.
Esitetystä summasta tulee ohjata haja-asutusalueiden jätevesijärjestelmien
parantamiseen 3 miljoonaa euroa tukiehtoja samalla keventäen
ja 7 miljoonaa euroa lämmitystapamuutoksen ja energiatehokkuusinvestointien
tukemiseen myös kerrostalot huomioiden.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2008 talousarvioon
momentille 35.20.55 lisäyksenä 10 000 000
euroa korjaustoiminnan avustuksiin.
Helsingissä 24 päivänä syyskuuta
2007
- Pentti Tiusanen /vas
- Minna Sirnö /vas
- Martti Korhonen /vas
- Veijo Puhjo /vas
- Jyrki Yrttiaho /vas
- Markus Mustajärvi /vas
- Matti Kangas /vas
- Matti Kauppila /vas
- Erkki Virtanen /vas
- Paavo Arhinmäki /vas
- Annika Lapintie /vas
- Mikko Kuoppa /vas
- Merja Kyllönen /vas