TALOUSARVIOALOITE 926/2006 vp

TAA 926/2006 vp - Lauri Oinonen /kesk 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Haapamäen Uusi Nousu -projektille

Eduskunnalle

Keuruun kaupungin Haapamäen taajama on menettänyt yli 700 valtion eri sektoreiden työpaikkaa kuluneiden vuosikymmenten aikana. Nämä ovat tapahtuneet pääosin rautateiden sektorilla, mutta myös mm. poliisitoimessa on merkittävä menetys Haapamäen liikkuvan poliisin tukikohdan lopettamisen myötä. Haapamäen taajaman nostamiseksi uuteen menestykseen ja asukasmäärän kaksinkertaistamiseksi nykyisestä noin 2 000:sta 4 000 asukkaaseen on käynnistetty Haapamäen Uusi Nousu -projekti. Tähän osallistuvat Haapamäen yrittäjät, Keuruun kaupunki ja sen omistama elinkeinoyhtiö Keulink.

Projektille palkataan aloitusvaiheessa kaksi henkilöä, ja he laajentavat edelleen toimintaa ja yhteistyötä elinkeinoelämän, matkailun, asuntoalueiden rakentamisen, kulttuurin, koulutuksen ym. sektoreilla. Kyse on kymmenen vuotta kestävästä projektista, joka etenee ja muuttuu aina esille tulevien tilanteiden mukaan. Keuruun kaupunki on osaltaan voimakkaasti panostanut Haapamäen infrastruktuurin parantamiseen. Muun muassa vesi- ja viemäriverkoston runkolinjat on uusittu vuosina 2002—2003 aina Riihon kylälle asti ja Keuruun Sähkö Oy (omistajina Keuruun kaupunki ja Fortum) on uudistanut sähkön runkoverkoston Haapamäellä vuosina 2003—2004. Lisäksi Keuruun kaupunki on sijoittanut yli 4 miljoonaa euroa Haapamäen Höyryveturipuistoon, jonka tehtävä on itse asiassa vaalia kunnallista, kansallista höyryveturikulttuuria, jonka kustannuksien ei pitäisi kuulua yksin Keuruun kaupungille, kuten tähän asti on tapahtunut.

Haapamäen kehitysedellytyksien parantamiseksi Keuruun kaupunki on päättänyt kesällä 2004 jatkaa Haapamäen yhteiskoulun lukion ylläpitoa, vaikka sen kustannukset ovat kolminkertaiset oppilasta kohti verrattuina Keuruun keskustaajamassa toimivan lukion oppilaskustannuksiin. Keuruun kaupunki on panostanut tuntuvasti Haapamäen yhteiskunnan rakenteiden vahvistamiseen voittaakseen vaikeudet, jotka ovat pääasiallisesti aiheutuneet valtion toimenpiteistä.

Nyt yhtenä valtion toimena Haapamäen kehittämiseksi tulisi myöntää aloitteessa oleva määräraha Haapamäen Uusi Nousu -hankkeelle. Tähän mennessä Haapamäen Uusi Nousu -projekti on esiselvitysvaiheessa, mikä on perusteena myös jatkotoimien rahoitukselle.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2007 talousarvioon momentille  30.10.61 lisäyksenä 100 000 euroa Haapamäen taajaman alueen kehittämiseen tarkoitetun Haapamäen Uusi Nousu -hankkeen edistämiseen.

Helsingissä 22 päivänä syyskuuta 2006

  • Lauri Oinonen /kesk