TALOUSARVIOALOITE 93/2006 vp

TAA 93/2006 vp - Sari Essayah /kd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen talous- ja velkaneuvonnan järjestämiseen

Eduskunnalle

Talous- ja velkaneuvonnan tarve kasvaa koko ajan. Erityisesti näin on suurissa kaupungeissa, joissa asukaskunnasta ylivelkaisia, työttömiä ja syrjäytymisvaarassa olevia on suhteellisesti enemmän. Asiakkaiden velkojen järjestely kestää usein jopa yli vuoden. Asiakkaita tulee velkaneuvontaan enemmän kuin vanhoja tapauksia saadaan valmiiksi.

Kauppa- ja teollisuusministeriön tavoitteena on, että asiakkaiden keskimääräinen jonotusaika ensimmäiselle käynnille lyhenee korkeintaan 60 päiväksi (v. 2005: 47). Kyseistä tavoitetta on vuoden aikana huononnettu 15 päivällä.

Momentin selvitysosassa todetaan: "Ennalta ehkäisevä valistus ja talousneuvonta ovat tärkeitä ylivelkaongelman ratkaisussa ja velallisten kuntouttamisessa takaisin työelämään". Kasvava asiakaskunta ja toisaalta tavoite ennalta ehkäisevästä työstä eivät ole realistisia nykyisillä määrärahoilla.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2007 talousarvioon momentille  32.40.31 lisäyksenä 1 500 000 euroa talous- ja velkaneuvonnan järjestämiseen.

Helsingissä 22 päivänä syyskuuta 2006

  • Sari Essayah /kd
  • Päivi Räsänen /kd
  • Kari Kärkkäinen /kd
  • Toimi Kankaanniemi /kd