TALOUSARVIOALOITE 963/2006 vp

TAA 963/2006 vp - Reijo Paajanen /kok 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen ylioppilastutkintomaksujen alentamiseen

Eduskunnalle

Ylioppilastutkinto on maksullinen. Kultakin abiturientilta peritään perusmaksu ja kustakin ylioppilastutkintokokeen osasta erillinen koekohtainen maksu. Perusmaksua peritään 22 euroa, ja koekohtainen maksu on vastaavasti 24 euroa. Ylioppilastutkintoon kuuluu pakollisena äidinkielen kokeen lisäksi kolmen muun kokeen pakollinen suorittaminen, jolloin halvimmillaan tutkinnosta aiheutuvat kustannukset ovat 118 euroa. Kuitenkin ylioppilastutkintoon osallistuvalla on mahdollisuus suorittaa kokeensa hajautetusti kolmena peräkkäisenä tutkintokertana esimerkiksi syksyllä-keväällä-syksyllä, ja hän voi suorittaa myös useampia kokeita kuin edellä mainitut neljä pakollista koetta. Näin ollen ylioppilastutkintomaksut vaihtelevat huomattavasti.

Lukiolaisen taloudellinen tilanne on opiskelijoiden keskuudessa heikko. Vanhempien tulorajat vaikuttavat edelleen useiden lukiolaisten tukiin, ja toisaalta opintotuki on vuosien mittaan menettänyt huomattavan osan ostovoimastaan. Näin ollen ylioppilastutkintomaksut muodostavat huomattavan kuluerän lukiolaiselle.

Ylioppilastutkintomaksuilla katetaan lähes kokonaisuudessaan ylioppilastutkintolautakunnan menot. 3,5 miljoonan euron budjettirahoituksella voitaisiin kuitenkin kattaa lähes puolet ylioppilastutkintolautakunnan vuosittaisista menoista, ja näin ollen voitaisiin vastaavasti alentaa ylioppilastutkinnon koe- ja perusmaksuja.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2007 talousarvioon momentille  29.10.22 lisäyksenä 3 500 000 euroa ylioppilastutkinnon perus- ja koekohtaisten maksujen alentamiseen.

Helsingissä 22 päivänä syyskuuta 2006

  • Reijo Paajanen /kok