TALOUSARVIOALOITE 982/2006 vp

TAA 982/2006 vp - Maija Perho /kok ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen apurahansaajien eläke- ja sosiaaliturvauudistuksesta aiheutuvien kustannusten kattamiseen

Eduskunnalle

Apurahansaajien eläke- ja sosiaaliturvan uudistus on tarkoitus toteuttaa osana sosiaali- ja terveysministeriössä valmisteilla olevan yrittäjien eläkelain uudistusta. Hallituksen esitys yrittäjien eläkelaiksi ja eräiksi muiksi laeiksi tullaan antamaan eduskunnalle syyskuun 2006 loppuun mennessä. Kyseisiä lakeja on tarkoitus käsitellä vuoden 2007 talousarvion yhteydessä.

Apurahojen keskimääräinen taso on tällä hetkellä noin 14 000 euroa vuodessa. Sosiaali- ja terveysministeriön valmisteleman esityksen mukaisesti apurahansaajien vakuutusmaksu olisi keskimäärin 4 000 euroa, josta valtio vastaisi 25 prosentin osuudella. Tämä rahoitusosuus on alimitoitettu. Mikäli valtion rahoittamaa osuutta apurahansaajien eläke- ja sosiaaliturvamaksuista ei nosteta, tulee apurahansaajan nettotulo ja/tai apurahansaajien määrä pienenemään huomattavasti.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2007 talousarvioon momentille  33.19.52 lisäyksenä 4 900 000 euroa apurahansaajien eläke- ja sosiaaliturvauudistuksesta aiheutuvien kustannusten kattamiseen.

Helsingissä 22 päivänä syyskuuta 2006

  • Maija Perho /kok
  • Raija Vahasalo /kok
  • Kaarina Dromberg /kok
  • Jan Vapaavuori /kok
  • Tuija Nurmi /kok
  • Paula Risikko /kok
  • Irja Tulonen /kok
  • Anne Holmlund /kok
  • Eero Akaan-Penttilä /kok
  • Arto Satonen /kok
  • Reijo Paajanen /kok
  • Martin Saarikangas /kok
  • Sari Sarkomaa /kok
  • Petri Salo /kok
  • Marjukka Karttunen /kok
  • Ulla Anttila /vihr
  • Suvi Lindén /kok