TOIMENPIDEALOITE 12/2005
vp
TPA 12/2005
vp - Lauri Oinonen /kesk
Tarkistettu versio 2.0
Kahdenkertaisen metsäverotuksen välttäminen
Eduskunnalle
Metsäverotuksessa nykyisin voimassa olevien
lakien mukaan siirrytään myös pinta-alaverotuksen
valinneiden metsänomistajien kohdalla puun myyntitulon
mukaiseen verotukseen ensi vuoden alusta. Tämä johtaa
väistämättä saman verokohteen
kaksinkertaiseen tuloverotukseen. Näin asianlaita
on huolimatta 13 vuoden siirtymäajasta. Metsäverotuksen
tulisi olla metsäkierron mukaan hyvin pitkäjänteistä ja
ottaa huomioon kasvatuksellinen metsäkierto, 70—120
vuotta, taimesta päätehakkuuseen saakka maakunnasta
ja kasvupaikasta riippuen.
Kolmetoista vuotta on perin vähäinen aika metsänkasvatuksessa;
sinä aikana ei taimesta kasva mitään
hakkuukypsää metsää. Täten
kaikki pinta-alaverotuksessa olevat metsänomistajat joutuvat
maksamaan väistämättä kaksinkertaista tuloveroa
myydessään metsästään
puutavaraa. Jotta kaksinkertaiselta saman verokohteen verotukselta
oikeudenmukaisesti voitaisiin välttyä, olisi nopeasti
ja välittömästi kehitettävä veronhuojennusjärjestelmä,
jolla eliminoitaisiin kaksinkertainen verotus, kun pinta-alaverotetusta metsästä myydään
puutavaraa 1.1.2006 jälkeen. Tämä on
vielä sekä ajallisesti että teknisesti
tehtävissä. Tämä olisi oikeudenmukaisuuden
perusvaatimus asiassa.
Ei voi olla kansantaloudenkaan kannalta oikein, että nyt
pinta-alaverotuksessa olevaa metsää ei hyödynnettäisi
jatkossa, vaan luovuttaisiin metsän myymisestä kaksinkertaiselta
tuloverotukselta välttymiseksi. Tämä olisi
suuri vahinko maan puuhuollon kannalta, ja sillä olisi
hyvin kielteiset vaikutukset yrittäjyyteen, työllisyyteen,
puuta jalostavaan mekaaniseen ja kemialliseen teollisuuteen sekä ennen
kaikkea myös vientimarkkinoihin, jotka saatettaisiin menettää pysyvästi
kilpailijamaille. Kaikista järkevistä ja oikeudenmukaisuutta
vaativista syistä on välttämätöntä nopeasti
luoda veronhuojennusjärjestelmä pehmittämään
siirtymäkauden päättymisen aiheuttamia
monia ongelmia.
Veronhuojennusten ja siirtymäkauden ongelmia lieventävien
ratkaisujen etsiminen ja toteuttaminen on myös ajankohtaista,
perusteltua ja välttämätöntä puukauppatilanteen
sekä puunkorjuun yllättäneiden leudon
talven talvikorjuuta suuresti vaikeuttaneiden hankalien, osin mahdottomien
korjuuolosuhteiden vuoksi. Puukaupat ja puunkorjuu ei ole kuluvana
talvikautena aiotulla tai suunnittelulla tavalla mahdollista. Kesäkorjuu
metsissä on valitettavasti vain rajoitetusti mahdollista
metsänhoidollisista ja luontoa suojelevista ympäristönsuojelullisista
näkökohdista ja ei voi merkitä sen hakkuissa
tapahtuvan vajeen täyttämistä, minkä leudon
talven sääolot ovat aiheuttaneet. Tilanne on hyvin
poikkeuksellinen.
Puukauppatilanteeseen tuovat ongelmansa myös Ruotsin
ja Baltian maiden metsien myrsky-tuhot. Myös puuntuonnissa
Venäjältä on viime aikoina ollut lisääntyneitä ongelmia,
mikä ilmenee mm. rautateitse tapahtuneen puutavaran tuonnin
voimakkaana vähentymisenä.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin sellaisten
veronhuojennusjärjestelmien ja erityisratkaisujen luomiseksi,
joilla estetään saman verokohteen kaksinkertainen
verotus metsän osalta, joka nykyisen lainsäädännön
mukaan siirtyy pinta-alaverotuksesta myyntiverotukseen 1.1.2006
alkaen, ja samalla maan puuhuollon ja teollisuuden vientimarkkinoiden
kilpailukyvyn turvaamiseksi ottaen lisäksi huomioon kuluvan
talvikauden hakkuita ja puukauppoja estäneet poikkeuksellisen
vaikeat sään aiheuttamat korjuuolot.
Helsingissä 8 päivänä helmikuuta
2005