Viimeksi julkaistu 9.2.2024 20.28

Toimenpidealoite TPA 160/2022 vp 
Arja Juvonen ps 
 
Toimenpidealoite rikosrekisteriotteen tarkistamisesta henkilökohtaisena avustajana työskentelevältä

Eduskunnalle

Eduskunnassa ja sosiaali- ja terveysvaliokunnassa on juuri nyt käsittelyssä laki, joka koskee sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen ja tuottamisen valvontaa. (HE 299/2022 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta sekä eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta) 

Lain 28 §:ssä esitetään palveluntuottajan velvollisuudesta tarkistaa työntekijöiden rikosrekisteriote iäkkäiden ja vammaisten henkilöiden sosiaali- ja terveyspalveluissa.  

Ote ehdotuksesta:  

Sen lisäksi, mitä 1 momentissa säädetään, on palvelunjärjestäjällä tai palveluntuottajalla oikeus pyytää rikosrekisteriote nähtäväksi ennen henkilön työhön ottamista enintään kolme kuukautta kestävissä tehtävissä.

Henkilökohtaisen avustajan palkkaamisessa on käytössä myös työnantajamalli. Työnantajamalli on henkilökohtaisen avun järjestämistapa, jossa vammainen henkilö palkkaa avustajan itse ja kunta korvaa palkkaukseen liittyvät kulut.  

Ongelmana on se että kyseistä mallia ei huomioida esityksessä. Yksityisellä henkilöllä ei ole mahdollisuutta rikosrekisteriotteen pyytämiseen. 

Henkilökohtaisen avustajan työnantajana toimiva henkilö ei ole sosiaali- ja terveydenhuollon palveluntuottaja, joten hallituksen esityksen HE 299/2022 vp soveltamisalan rajoituksen mukaan lakiehdotusta ei sovellettaisi henkilökohtaisen avustajan työnantajana toimivaan henkilöön. Lakiehdotuksen 28 §:ssä säädetty rikosrekisteriotteen tarkistaminen ei siten myöskään tulisi sovellettavaksi.  

Olisikin tärkeää, että tämä asia selvitettäisiin ja huomioitaisiin hallituksen esityksen HE 299/2022 vp käsittelyn yhteydessä. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin, jotta rikosrekisteriotteen tarkistaminen olisi mahdollista myös henkilökohtaisena avustajana työskentelevältä työnantajamallia käytettäessä.  
Helsingissä 9.1.2023 
Arja Juvonen ps